Mistä populismissa on kyse? Tätä hahmottaa hyvin Yuval Noah Harari kirjassaan ”Nexus” (2024). Harari on taustaltaan historian tutkija.
Harari viittaa politiikan tutkija Cas Muddeen, jonka mukaan populismin eri versioiden ytimessä on ajatus yhteiskunnan jakaantumisesta ”puhtaaseen kansaan” ja vastassa olevaan ”korruptoituneeseen eliittiin”, joka ajaa vain omia etujaan kansan kustannuksella. "Kansan" ja ”herrojen” vastakkaisuus on sovittamatonta. Tämä yksinkertaistava ideologia on helppo omaksua ja vetoaa ihmisjoukkoihin.
Populistit tarjoavat helppoja yksinkertaistuksia ja simppeleitä keinoja ratkaisuiksi, vaikka oikeasti maailma on tavattoman monimutkainen. Puhtaan kansan ideasta voidaan päästä rasismiin ja etniseen puhdistukseen.
Populistit aloittavat varoittamalla vallanhimoisista eliiteistä (”herroista”), mutta kuitenkin he usein päätyvät antamaan kaiken vallan yhdelle autoritaariselle johtajalle. Miten herrojen vallan kritiikki voi johtaa yhden tyrannimaisen herran valtaan? Tämä on Hararin mukaan yksi populismin usein toistuneista paradokseista.
Tämä menettely selittyy populistien ajatuksella, että Suuri Johtaja edustaa mystisesti suoraan ”kansaa”, kansakuntaa ja kansan aitoja etuja, toisin kuin tavalliset poliitikot. Mitkään muut puolueet eivät kelpaa aidosti edustamaan kansaa.
Autoritaarista johtajuutta kaipaillaan nyt laajasti ja se onkin vallassa esimerkiksi Unkarissa, Venäjällä ja nyt Yhdysvalloissa. Turvaako haetaan sekavassa maailmassa? Yhdysvalloissa laitaoikeistolainen populismi on nyt muuttunut radikaaliksi oikeistolaisuudeksi, joka tahtoo muuttaa maailmaa perusteellisesti.
Populistisessa ideologiassa tiede, ”valtamedia” ja kulttuuri lasketaan usein vihollisleiriin eli eliittiin kuuluviksi. Ne levittävät väärää sanomaa. Siksi niitä sopii heikentää.
Tässä epäluulossaan tavallisia tiedon lähteitä kohtaan populistit ovat Hararin mukaan marxismin kaltaisia. Marxilaiset väittivät, että mediat ja yliopistot edustavat väärää tietoisuutta, ja että totuus löytyy harvojen tiedostavien etujoukosta.
Valtaan päästyään populistit ovatkin monesti rientäneet vaientamaan toiset äänet yhteiskunnasta. Unkari on esimerkki siitä, kuinka keskeiset mediat otettiin johtavan nationalistipuolueen ja hallituksen ohjaukseen. Siellä myös tuomarit ovat puolueen taskussa. Historiatiedekin on valjastettu kertomaan nationalistista tarinaa Unkarin muinaisesta suuruudesta. Valta on keskitetty puolueelle.
Demokratiassa taas ajatellaan, että on monia tahoja, monia vallan keskuksia, jotka neuvottelevat keskenään.
Informaatiolla on kahdet kasvot, Harari selittää. Yhtäältä informaatio on tietoa todellisuudesta. Paikkansa pitävä tieto vie perille, mutta väärä tieto johtaa kulkumme harhaan.
Toisaalta informaatio on ihmisten järjestykseen panemista (in-formare). Tässä mielessä informaatiolla pannaan kansat marssimaan samaan tahtiin ja uskomaan samaan asiaan. Voidaan myös saattaa voimaan kuri ja järjestys koetun epäjärjestyksen sijaan. Kurin koventamisen asteikon päässä häämöttää kuitenkin diktatuuri.
Hararin mukaan ihmiskunnan historiassa informaatio järjestykseen laittamisena on usein riittänyt poliittiseen menestykseen. Yhdistävässä tarinassa on tarvinnut olla totuutta vain siteeksi.
Järjestykseen laittamisen vanhimpia keinoja ovat tarinat, mytologiat ja uskonnot. Nämä ovat yhdistäneet ihmiset joukkoliikkeiksi, vaikka ne eivät ole faktaa, vaan lähinnä hyödyllisiä fiktioita, sepitettä. Myös Donald Trump ja Vladimir Putin luottavat pelkän vahvan narratiivin voimaan, eivätkä piittaa tosiasioista. Eletään totuuden jälkeisessä maailmassa.
Järjestykseen panemista on palvellut myös byrokratia eli virastot, jotka pitävät kirjaa ihmisten tekemisistä. Hararin mukaan yksi tekoälyn vaaroista on sen byrokraattinen voima valvoa ihmisiä, luokitella heitä ja sosiaalinen pisteyttäminen.
Myyttipohjaisten autoritaaristen järjestelmien vikana on se, että ne julistavat olevansa ikuisia ja erehtymättömiä. Ne eivät sisällä sellaisia itsekorjaavia mekanismeja kuin tieteessä on. Tieteessä kaikki tieto alistetaan jatkuvalle korjaamiselle, sen mukaan kuin tutkimus antaa uutta näyttöä. Tieteen ideologia on fallibilismi, erehtyväisyyden tunnustaminen.
Myös demokratiaan kuuluu mahdollisuus korjata tietoa ja toimintaa tarpeen mukaan. Sen sijaan autoritaarisessa myyttihallinnossa johtaja yes-miehineen on harhaisine käsityksineen ikuisesti erehtymättömäksi luultu, mikä johtaa pitemmän päälle suuriin ongelmiin ja rysäyksiin.
Harari katsoo, että olisi haettava sopivaa tasapainoa informaatiolle järjestyksenä ja informaatiolle tietona. Järjestystä tarvitaan, mutta sen ja tietämyksen pitäisi olla itseään korjaavia.
Erkki Karvonen
informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori, Oulun yliopisto