Tiede-lehdessä (2021/9) ollut professori Kristiina Brunilan laaja haastattelu viritti pohtimaan koulutuksen merkitystä. Brunilan keskeinen ajatus tiivistäen on seuraava: koulutuspolitiikka ylläpitää ja uusintaa eriarvoisuutta.
Tätä väitettä on vaikea kiistää, mutta näin esitettynä se on kovin historiaton. Toteamus ei oikeastaan johda mihinkään, vaikka sitä voidaan käyttää argumenttina yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa. Tämän takia jatkamme keskustelua aiheesta.
Koulutuspolitiikan merkitys ja funktiot tulee aina sitoa kulloiseenkin yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen tilanteeseen. Oppivelvollisuuden luominen vuonna 1923, peruskoulu-uudistus 1970-luvun alussa ja viimeksi toisen asteen koulutuksen pidentäminen ovat olleet aikansa merkittäviä koulutuspoliittisia ratkaisuja, jotka ovat liittyneet suomalaisen demokratian ja hyvinvointivaltion rakentamiseen.