Politiikan syksy pääsi vauhtiin tiistaina syyskuun ensimmäisenä päivänä. Petteri Orpon (kok.) hallitus aloitti Säätytalolla kaksipäiväisen budjettiriihensä, jossa hallitus käy läpi valtion rahankäyttöä ensi vuonna. Eduskunta puolestaan kokoontui kesätauon jälkeen ensimmäiseen täysistuntoonsa.
Katseet politiikassa kääntyvät ensi kevään eduskuntavaaleihin sitä enemmän mitä pidemmälle syksy etenee. Äänestys järjestetään sunnuntaina 18. huhtikuuta ensi vuonna. Aikaa vaaleihin on siis vain runsaat seitsemän kuukautta. On selvää, että otteet politiikassa kovenevat, kun puolueet hakeutuvat vaaliasetelmiin. Silti nyt voidaan kysyä, mikä politiikassa on sopivaa.
Puolueiden elokuisissa kesäkokouksissa ja muutenkin kesän aikana kuultiin poliitikoilta sellaista kielenkäyttöä, jollaista ei tarvita suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin. Alatyyliset ilmaisut suhteessa toisiin poliitikkoihin kertovat paljolti siitä, että pääasiana tuntuu olevan huomioarvon tavoittelua, ei itse asiasisältö.
Vastakkaisia puolueita ja poliitikkoja on mustamaalattu ennenkin Suomen poliittisessa historiassa, mutta viime aikoina julkinen hyökkäävyys toisia kohtaan on saanut huolestuttavia muotoja. Osa poliitikoista vaikuttaa kilpailevan sosiaalisen median sisältöjä ohjaavien algoritmien kanssa siitä, miten pitkälle yksinkertaistavassa vihapuheessa voi mennä. Käytökseen tarvittaisiin jotain rajaa.
Jos politiikka ruokkii kansalaisissa vain ihmisen alimpia tunteita, ollaan laskeuduttu liian syvälle. Vähättely, leimaavat heitot ja haukkumasanoiksi tarkoitetut ilmaisut eri mieltä olevista lisäävät ääriajattelua. Haluttomuus tai kyvyttömyys keskustella asialähtöisesti eri mieltä olevien kanssa rakentaa politiikkaan keinotekoisia blokkeja.
Tahallisen vastakkainasettelun sijasta Suomi tarvitsee yhtenäisyyttä nykyisessä epävarmuuden ajassa. Yhdistäviä asioita ja yhteishenkeä saattaa ilmetä piilevänä eri muodoissaan, eivätkä vasemmistolaiset ja oikeistolaiset äänestäjät ole käsityksissään välttämättä kaukana toisistaan.
Puolueiden erot suhteessa esimerkiksi talouteen, puolustukseen, maahanmuuttoon tai vihreään siirtymään ovat käytännössä pienet. Kaikkia yhdistää huoli julkisen talouden tilasta, koska uhat toimeentulosta, koulutuksen tasosta ja terveydenhoidosta koskettavat jokaista suomalaista.
Tuloksekas politiikka vaatii sopimisen taitoja. Politiikassa asioista ollaan useinkin eri mieltä, mutta asiat etenevät vain, jos halutaan kuunnella, ymmärtää ja kunnioittaa myös toisella tavalla ajattelevia. Silloin päätöksentekoon tarvitaan argumentoinnin taitoja. Rakentavaan keskusteluun päästään myös analyyttisyyden avulla.
Argumentoinnissa olennaista on, että omia väitteitä perustellaan pääosin tiedolla. Samoin analyyttisyys vaatii tiedon keräämistä, arviointia ja tulkintaa, jolloin tunnistetaan syy- ja seuraussuhteita eri asioiden välillä.
Perusteellinen asiapolitikointi ei välttämättä saa aina sellaista mediahuomiota, jonka se ansaitsisi. Äänestäjillä on kuitenkin oikeus odottaa, että poliitikot ylimpinä vallankäyttäjinä perehtyvät asioihin ja nojaavat työssään parhaaseen mahdolliseen tietopohjaan.