Takavarikoitujen rahojen määrä Turun saariston operaatiossa on kasvanut noin kolmeen miljoonaan euroon, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi muun muassa MTV:lle ja Ylelle. Lisäksi joukossa on ulkomaista valuuttaa.
Aiemmin jutun tutkinnanjohtaja on kertonut, että suurin yksittäisestä kohteesta taltioitu käteissumma oli puoli miljoonaa euroa.
Poliisi teki viikonloppuna Turun saaristossa etsinnän 17 kohteeseen. Eilen oikeus vangitsi Airiston Helmi -yhtiön hallituksen jäsenenä ja nimenkirjoittajana aiemmin toimineen venäläisen sekä yhtiön toisen työntekijän.
Venäläistä epäillään törkeästä rahanpesusta ja törkeästä veropetoksesta, virolaista törkeästä rahanpesusta ja avunannosta törkeään veropetokseen.