Poliisin tilakustannukset ovat herättäneet julkista keskustelua. Kalevan pääkirjoituksessa 10.2.2022 tuotiin esiin, miten Senaatin perimät vuokrat ovat nousseet ja pohdittiin, ”Onko se aina edullisin ja tehokkain kumppani vaikkapa poliisihallinnolle tai puolustusvoimille?”
Senaatti-kiinteistöt toimii valtion omakustannusperusteisen vuokrajärjestelmän mukaisesti eli vuokrilla katetaan kiinteistöistä aiheutuvat kulut, muun muassa peruskorjaukset, ylläpito, lainakulut ja kiinteistöverot.
Valtion sisäisenä toimijana Senaatti ei siis tee tulosta poliisin tai muiden valtion virastojen toimitilavuokrilla vaan Senaatin tulos ja valtiolle maksettava tuloutus muodostuu käytännössä valtion käytöstä poistuneiden kiinteistöjen myynnistä.