
Helsingin käräjäoikeus alkoi maanantaina käsitellä poikkeuksellista henkirikosta, jossa syyttäjä vaatii kolmelle henkilölle elinkautista vankeutta paloittelumurhasta. Neljännelle miehelle syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta avunannosta murhaan.
Kaikki neljä miestä ovat vangittuina.
Yhteensä juttuun liittyen syytteessä on yhdeksän henkilöä eri rikoksista.
Henkirikoksen uhri oli 34-vuotias mies. Syyttäjän mukaan rikoksen motiivina oli velka.
Rikos tapahtui viime heinäkuun lopussa Helsingissä Metsälän kaupunginosassa MC Apache -moottoripyöräjengin tiloissa. Keskusrikospoliisin mukaan kyseiseen jengiin kuuluu kymmenkunta jäsentä.
Poliisi ei toistaiseksi ole luokitellut Apachea rikollisjärjestöksi, mutta on ollut kiinnostunut jengistä jo ennen paloittelumurhaa.
Syyttäjän mukaan yksi murhaan osallistuneista miehistä yritti tappaa uhrin jo viikkoa aiemmin Helsingin Kalasataman kaupunginosassa pakettiautosta ampumalla. Laukaus ei kuitenkaan osunut tuolloin uhriin.
Syyttäjä vaatii tälle miehelle rangaistusta murhan lisäksi tapon yrityksestä.
Epäillyt kiistävät syyllistyneensä rikokseen.
Poliisi kävi ulkopuolella
Haastehakemuksen mukaan poliisipartio kiinnitti murhaan johtaneen pahoinpitelyn aikana huomiota jengitilojen ulkopuolella seisovaan autoon. Syynä poliisin kiinnostukseen oli autossa näkyvä pieni huumepaketti.
Auton omistaja oli Apacheen kytkeytyvä mies. Sama mies oli sahannut käsisirkkelillä uhrin pikkusormen miltei irti, kun poliisipartio tutki hänen autoaan kerhotilojen edessä.
Pahoinpitely keskeytyi hetkeksi, kun jengitiloissa tekoaikaan olleet reilut kymmenen henkilöä huomasivat poliisit kerhotilan edessä.
Yksi kerhotiloissa ollut henkilö yritti päästä poistumaan tässä yhteydessä uhrin kanssa tilanteesta, mutta Apache-jengin pomo esti ketään poistumasta ulos.
Huumehavainnon tehnyt poliisipartio oli tietämätön kerhotiloissa käynnissä olevasta väkivallasta. Poliisi päätti ratsata kerhotilan vasta aamulla.
Tuolloin he löysivät tiloista 12 enemmän tai vähemmän päihtynyttä henkilöä ja uhrin viiteen osaan pilkottuna.
Kolme murhasi, yksi avusti
Syyttäjän mukaan henkirikoksen motiivina oli velka. Lännen Median tietojen mukaan kyse oli paremminkin velkaa koskevasta riidasta, sillä useampien lähteiden mukaan velka oli ainakin pääosin keksitty.
Joka tapauksessa tekijät houkuttelivat uhrin jengitiloihin, jonka jälkeen kolme heistä alkoi pahoinpitelemään häntä raa'asti.
Tekijät olivat pyytäneet jengin pomolta etukäteen luvan tuoda ulkopuolinen henkilö kerholle. Jengipomo näki pahoinpitelyn, esti uhria tai muitakaan paikalla olleita poistumasta kerholta ja käski henkirikoksen jälkeen "siivoamaan sotkun".
Jengipomolle syyttäjä vaatii rangaistusta avunannosta murhaan.
Henkirikoksessa käytettiin raakaa väkivaltaa ja nyrkkien lisäksi erilaisia välineitä kuten vasaraa, käsisirkkeliä, ilmakivääriä ja veistä.
Pikkusormen leikkaamisen lisäksi miehet ampuivat uhria ilmakiväärillä eri puolille kehoa, esimerkiksi sukuelimiin. Lopulta yksi tekijöistä puukotti uhria rintaan, mikä aiheutti uhrin kuoleman.
Viisi peitteli
Uhrin kuoltua viides jengitiloissa olleista henkilöistä paloitteli hänen ruumiinsa viiteen osaan pistosahaa puukkoa ja kirvestä käyttäen. Ruumiin palat hän sulloi jätesäkkeihin ja matkalaukkuun.
Tälle miehelle syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta hautarauhan rikkomisesta ja rikoksentekijän suojelemisesta.
Rikoksentekijän suojelemisesta syyttäjä haluaa vastuuseen lisäksi kolme muuta henkilöä, kaksi miestä ja yhden naisen. He osallistuivat syyttäjän mukaan eri tavoin rikoksen peittelyyn kuten verijälkien siivoamiseen ja uhrin vaatteiden sekä valvontakameranauhojen tuhoamiseen.
Yhdeksättä henkilöä syyttäjä vaatii vastuuseen murhan jälkeen samoissa tiloissa ilmakiväärillä tapahtuneesta pahoinpitelystä. Mies ampui toista uhria polveen ilmakiväärillä ja yritti kaivaa luotia sivuleikkureilla ulos.
Motiivina tähän pahoinpitelyyn oli syyttäjän mukaan pyrkimys estää uhria kertomasta murhayön tapahtumista eteenpäin.
Pahoinpitelyn uhri oli sama mies, joka oli yrittänyt paeta henkirikoksen uhrin kanssa aiemmin, kun poliisit olivat kerhotilan ulkopuolella.
Rikoksia ja huumeidenkäyttöä
Helsingin Metsälässä majaansa pitävä Apache MC on pieni liivijengi.
jotkut sen jäsenistä ovat Lännen Median tietojen mukaan pyrkineet aktiivisesti isompien kansainvälisten liivijengien jäseniksi. Sen enempää Apachen jäseniä kuin jengiä itseään ei ole kuitenkaan hyväksytty isojen liivijengien alle.
Jengin jäsenillä on monenkirjavaa rikostaustaa ja ryhmittymä on matkinut Suomessa toimivien isojen rikollisjengien toimintatapoja.
Krp:n mukaan Apachella ei ole ainakaan vahvoja kytköksiä mihinkään Suomessa vakituisesti toimivaan rikolliseen moottoripyöräkerhoon.
Lehden tietojen mukaan runsas huumeidenkäyttö on ollut tavallista Apachen jäsenistössä. Tämä on ollut myös yksi syy, jonka takia jengiä tai sen jäseniä ei lähteiden mukaan ole hyväksytty asemansa vakiinnuttaneiden isojen liivijengien yhteyteen.
Tunnukselliset rikollisjärjestöt ottavat alajengeikseen ainoastaan sellaisia ryhmittymiä, joista on niille hyötyä.
Lisäksi rikollisten moottoripyöräkerhojen säännöt kieltävät tiettyjen huumeiden käytön kokonaan, koska jäsenten huumeriippuvuus haittaa bisnesten hoitamista.
Osalla henkirikosjutun epäillyistä on yritys, joka on ollut rekisteröitynä tai toiminut Apache MC:n tiloissa.
Helsingin käräjäoikeus on varannut tapahtumavyyhdin käsittelylle neljä istuntopäivää ja antaa asiasta ratkaisunsa myöhemmin.
Päivitetty kauttaaltaan klo 14:31.