Entisen jääkiekkoilija Janne Puhakan epäillyn henkirikoksen motiiviksi epäillään parisuhteen päättymistä, kertoo poliisi tiedotteessa. Puhakan entistä puolisoa epäillään murhasta.
Poliisin mukaan epäilty on kuulusteluissa kertonut ampuneensa uhria ja aiheuttaneensa tämän kuoleman.
– Hän on sanonut ampuneensa uhria haulikolla, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Högman.
Poliisi epäilee, että henkirikos tehtiin metsästyskäyttöön tarkoitetulla haulikolla. Poliisin mukaan epäillyllä on ollut lupa aseen hallussapitoon Norjassa.
Poliisi tutki tapausta ensin tappona, mutta tarkensi esitutkinnan myötä epäillyn rikosnimikkeen murhaksi. Poliisin mukaan on syytä epäillä, että henkirikos on tehty vakaassa harkinnassa ja erityisen raa'alla ja julmalla tavalla.
– Tässä on vakaa harkinta ja raaka ja julma tekotapa, näiden molempien perusteiden olemassaoloa on syytä epäillä. En tässä kohtaa ryhdy tarkemmin avaamaan, miksi näitä epäillään, sanoo Högman.
Hätäkeskukseen soitti poliisin mukaan pariskunnan ystävä, joka oli tullut paikalle tarkistamaan tilanteen huolestuttuaan siitä, ettei ollut saanut uhriin yhteyttä.
Norjan poliisilta apua
Epäilty henkirikos tehtiin Espoon Henttaalla uhrin ja epäillyn entisessä yhteisessä asunnossa sunnuntai-iltana kahdeksan aikaan. Uhri oli juuri muuttanut asunnosta pois, sillä parisuhde oli päättynyt jo aiemmin. Poliisin mukaan uhri oli asunnossa käymässä, kun henkirikos tehtiin.
Poliisi otti teosta epäillyn miehen kiinni teon jälkeen. Poliisin mukaan epäilty tuli asunnosta ulos itse eikä sivullisille aiheutunut vaaraa tapahtuneesta.
Poliisi kertoo aikovansa vaatia teosta epäiltyä vangittavaksi.
Mediatietojen mukaan epäilty on 29-vuotiaan Puhakan pitkäaikainen norjalainen miesystävä Rolf Nordmo, 66. Poliisi ei ole vahvistanut uhrin tai rikoksesta epäillyn henkilöllisyyttä, mutta STT on saanut vahvistuksen Puhakan kuolemalle muualta.
STT kertoo poikkeuksellisesti henkirikoksen uhrin ja teosta epäillyn nimet, koska kyse on laajasti eri yhteyksissä julkisuudessa esiintyneistä henkilöistä.
Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoo, että Suomen poliisi on pyytänyt apua henkirikoksesta epäillyn Nordmon kotiseudun poliisilta Norjassa. NRK:n mukaan Norjan poliisin on määrä kuulustella kahta ihmistä.
Pelasi Ranskan pääsarjassa
Espoolaisen kiekkokoulun kasvatti Puhakka ylsi Suomessa pääsarjatasolle ja edusti Liigassa Bluesia kaudella 2015–16. Hän pelasi myös toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestiksessä ennen kuin siirtyi Ranskan pääsarjaan vuonna 2017.
Puhakka lopetti uransa Ranskassa pelatun kauden jälkeen. Junioriurallaan Puhakka saavutti esimerkiksi alle 18-vuotiaiden poikien MM-pronssin.
Peliuransa jälkeen Puhakka kertoi Helsingin Sanomissa homoseksuaalisuudestaan ensimmäisenä suomalaisena pääsarjakiekkoilijana. Haastattelu ja Puhakan ulostulo saivat myönteisen vastaanoton. Puhakka julkaisi peliuransa jälkeen kiekkokirjoittaja Risto Pakarisen kanssa kirjan nimeltä Ulos kopista (Johnny Kniga).
Puhakka on ollut myös mukana Petolliset-tv-sarjan uusimmalla kaudella, jota esitetään Nelosella. Nelonen Media kertoi maanantaina, että tosi-tv-sarjan finaalijaksoa ei esitetä tällä viikolla.
Ohjelman finaalijakso oli määrä esittää tämän viikon torstaina.
Nelonen ja sen suoratoistopalvelu Ruutu ovat osa Sanoma-konsernia, joka on STT:n suurin omistaja.