Po­lii­si: Al­ko­ho­lil­la ei osuutta Suo­mus­sal­men va­ka­vaan lii­ken­ne­on­net­to­muu­teen

Poliisin mukaan tieosuudella oli onnettomuuden aikaan huono ajokeli.

Poliisi ei epäile alkoholilla olleen osuutta Suomussalmella eilen tapahtuneeseen vakavaan tieliikenneonnettomuuteen, tiedottaa poliisi.

Poliisin mukaan onnettomuuden tapahtuma-aikaan tiellä oli sohjoa ja ajokeli oli heikko.

Onnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöautoa. Kuusamon suunnasta Kajaanin suuntaan ajaneen h-auton vuonna 1972 syntynyt kuljettaja lähti poliisin todistajien mukaan ohittamaan pitkää autojonoa. Henkilöauton kuljettaja ei ehtinyt palata omalle ajokaistalleen, vaan törmäsi vastaan tulleen vuonna 1993 syntyneen miehen kuljettaman henkilöauton keulaan, kertoo poliisi.

Molemmissa autoissa oli kuljettajien lisäksi kolme matkustajaa, joista kolmen tiedetään loukkaantuneen vakavasti. Kaikki osalliset kuljetettiin sairasautolla jatkotutkimuksiin.

Juttua muokattu klo 10:09: muokattu otsikkoa ja kärkeä.