
Alarm Stables Oy:n yrittäjä Seppo Pekkala kertoo, että Pohteen kilpailutukset ovat hankalia. Hän nostaa esiin kilpailutuksessa kohdan, joka koskee työntekijää, jolla on työkokemusta alle kaksi vuotta.
”Silloin miinustetaan hänen tekemästään laskusta suoraan 10 prosenttia. Kannustaako tämä yrittäjiä ottamaan töihin vastavalmistuneita?”
Pekkala toivoo, että jatkossa yrittäjät pääsisivät mukaan kilpailutukseen ja markkinavuoropuheluun alusta loppuun saakka.
Toimintaterapiaa tarjoavan Toimivax Oy:n toimitusjohtaja Heli Ojamaa kokee hankalana alle kaksi vuotta työkokemusta omaavien rekrytoinnin. Hän kysyy, tuleeko miinusta jopa 110 prosenttia, kun heille pitää asettaa mentori.
”Ohjeen mukaan vähän kokemusta omaavalle työntekijälle on asetettava mentori. Mentorin ja keltanokkaterapeutin pitää yhdessä asiakkaan kanssa asettaa terapialle tavoitteet. Tarkoittaako se käytännössä, että pitää olla kaksi terapeuttia toteuttamassa kuntoutusta?”
Ojamaa arvostelee sitä, ettei kilpailutuksessa puhuta sijaisjärjestelyistä. Naisvaltaisella alalla sijaisia tarvitaan usein.
”Kielteistä on, ettei saa käyttää opiskelijoita. Tässä pitäisi olla tasaveroinen. Pohde itse on asettanut auki kesätyöpaikkoja, joissa riittää 140 opintopistettä, mutta yrityksiltä se kielletään”, Ojamaa sanoo.
Yritykset jäivät ilman rahojaan
Psykoterapia-alan yrittäjä Jaana Leino toteaa, että Pohteen dynaamiseen hankintajärjestelmään hakeutuminen on ollut helppoa.
”Järjestelmän käyttö sinänsä on yksinkertaista, mutta kun yksinyrittäjällä työpäivät ovat muutenkin täysiä, niin aikaa joutuu ottamaan vapaa-ajasta. Se on hankala yhtälö työhyvinvoinnin näkökulmasta.”
Pohteen laskutussysteemit eivät ole toimineet eivätkä yritykset ole saaneet rahojaan.
”Osa yksinyrittävistä ihmisistä on aika tiukoilla, jos heillä ei ole minkäänlaista puskuria”, Leino sanoo.
Easymove Oy:n toimitusjohtaja Riku Laine pitää kilpailutusaikaa lyhyenä. Hankaluuksia aiheutti myös erilainen hinnoittelumalli, jota kaikki yrittäjät eivät olleet huomanneet. Esimerkiksi kotikäyntilisä pieneni.
Myös Laine toivoo, että yksityiselläkin puolella saataisiin käyttää lyhytaikaisissa sijaisuuksissa kohtavalmistuvia terapeutteja.
”Onko rajoitus tehty vain siksi, että saadaan torpattua julkisen puolen työntekijäpula?”
Laine tiivistää, että töitä on tehty, mutta rahoja ei ole tullut.
”Meille yrittäjille Pohteen aallonpohjasta nouseva käyrä näyttäytyy V-käyränä, mutta me emme ole vielä siellä pohjalla”, Laine arvelee ja saa kuulijat nauramaan.
Asiakkaan valinnanvapaus unohtui
Heli Ojamaa sanoo, että palveluseteleistä ei ole vielä kokemusta.
”Tämä ei ole lähtenyt vielä liikkeelle ollenkaan. Ensimmäistäkään asiakasta hyvinvointialueelta ei ole meille vielä tullut, vaan hankinnat on olleet jäissä.”
Ojamaa kertoo, että heidän on vaikea tiedottaa asiakkaalle, joka kysyy lapsen toimintaterapia jatkosta.
”Joudumme vastaamaan, että emme tiedä. Kukaan ei ole ohjeistanut ja tähän toivotaan parannusta”, Ojamaa toteaa.
Palveluseteleitä tai ostopalveluita ei ole eikä asiakkaan valinnanvapaus toteudu.
”Kaikki, mitä nyt kilpailutettiin, pystyttäisiin hoitamaan palvelusetelillä. Miksi ei mennä palvelusetelillä? Silloin asiakkaalla olisi aito valinnanvapaus. Jos palvelu ei tyydytä, niin eivät he tule toista kertaa”, Riku Laine miettii.
Laine toteaa, että palvelusetelin arvoon tulisi kiinnittää huomiota. Fysioterapiayrityksessä sen niukka arvo pakottaa ylitehokkuuteen, kuten esimerkiksi nipistämään puheluista, ruokatauoista ja asiakaskäyntien väleistä.
Vuosibudjetti on 2 miljardia euroa.
Sotealan yrityksiltä tehtäviin asiakaspalvelujen ostoihin on varattu 400 miljoonaa euroa, eli noin 20 prosenttia budjetista.
Pohde on kilpailuttanut muun muassa etälääkäripalvelut ja terapiapalvelut. Kilpailutukset jatkuvat.
Tietojärjestelmien ja palvelukäytänteiden harmonisointi on kesken.
Pohde kamppailee yhä palkkojen, etuisuuksien ja laskujen maksun ongelmien kanssa.
Yrityksiltä ostetaan myös muita palveluja, kuten kuljetus-, puhtaus- ja ruokapalveluja.
Lähde: Ilkka Luoma PPY:n soteseminaarissa