Metsäntutkimuslaitoksella työskentelevän yhteiskuntieteiden tohtori Seija Tuulentien kirjoitus on tiivistelmä 24.9. pidetystä luennosta, joka kuuluu Studia generalia -sarjaan "Pureeko pakkanen, kangistaako kylmä?"
Pohjoinen Suomi on joko arktista hysteriaa, poismuuttoa ja kurjistumista, tai se on hohtavia keväthankia ja revontulten loimua matkailukeskuksissa. Pohjoissuomalainen elämäntapa ei kuitenkaan tyhjene julkisiin imagoihin, mutta mitä muuta se voisi olla?
Elämäntavan tutkimuksen peruskysymys liittyy siihen, millaisia mahdollisuuksia ihmisillä on järjestää elämänsä sen kulttuurin piirissä, jossa he elävät. Pohjoisen Suomen kohdalla kysymys on ajankohtainen nyt, kun ihmisten elämä muuttuu rajusti niin muuttotappio- kuin muuttovoittoseuduillakin. Elämäntavan kannalta olennaista on, millaiseksi ihmiset kokevat tulevat mahdollisuutensa ja millaisiksi sosiaaliset suhteet muodostuvat muutosten myötä.
Voidaanko yhteistä "pohjoissuomalaisuutta" ajatella olevan olemassa, kun paikat ja elämänhistoriat eriytyvät? Monessa mielessä voidaan. Ensinnäkin jos elämäntapaa ajatellaan ihmisten subjektiivisina kokemuksina ja asenteina, muutos ei ole nopeaa.
Kaupunkiin muuttanut pohjoissuomalainen mieltää vuodenajat vielä pitkään hillastuksen, maalinnun pyynnin tai hiihtokauden kautta. Toiseksi pohjoissuomalaisuus ei määrity ainoastaan alueen asukkaiden omasta elämäntavasta vaan pohjoista elämäntapaa määrittävät ja ovat monien vuosisatojen ajan määrittäneet myös ulkopuoliset. Alueen asukkaiden on suhteutettava oma ajattelutapansa ulkopuolisten käsityksiin, ja nämä käsitykset muovaavat käytännön elämääkin esimerkiksi turismin kautta.
Kanadalainen historioitsija Kenneth Coates on hahmottanut pohjoisen alueen elämää sarjana kamppailuja, jotka kuvaavat perustavanlaatuisia pohjoisen elämän jännitteitä. Pohdin pohjoissuomalaisuutta eräiden Coatesin esittämien kamppailujen kautta.
Ensinnäkin kamppailu ilmastoa ja etäisyyksiä vastaan on aiemmin muovannut pohjoisen elämää perustavanlaatuisesti. Modernin teknologian myötä ihmiset ovat alkaneet kuvitella, että luonnon asettamia rajoituksia ei ole tai että luonto ei ainakaan rajoita tai kontrolloi ihmisen toimintaa. Pohjoista elämäntapaa on yhä tapana luonnehtia luonnonläheiseksi. Esimerkiksi pohjoisessa esitetty kritiikki "etelän luonnonsuojelijoita" kohtaan lähtee siitä, että pohjoisessa eletään joka tapauksessa lähellä luontoa.
Kuitenkin useimmat Pohjois-Suomenkin asukkaat elävät sellaista elämää, jota kirjailija Matti Mäkelä kutsuu "huoneihmisten" elämäksi eli oleskelevat 16-22 asteen keinotekoisessa lämmössä ympäri vuoden. Pohjoisessa luontosuhteessa on yhä erityisyytensä. Jotain kertoo vaikkapa se, että Lapin läänissä poimitaan 27 prosenttia kaikista Suomessa kerätyistä luonnonmarjoista, vaikka läänissä asuu vain 3,6 prosenttia Suomen väestöstä
Taistelussa etäisyyksiä vastaan teknologialla on saatu paljon aikaan, mutta etäisyyksien voi sanoa yhä muovaavan pohjoista elämäntapaa ja vaikuttavan yhteiskuntarakenteeseen. Syrjäistä maaseutua on paljon enemmän kuin etelässä, eikä siellä asumista edistä edes nykyinen jälkiteollinen kehitys. Kun Kittilän syrjäkylällä asuva lähtee puoli viideltä sadan kilometrin päähän Leville valmistamaan aamiaista turisteille, eivät etäisyydet tunnu voitetuilta. Etätyö ei ole ainakaan toistaiseksi tuonut ratkaisuja.
Toinen kamppailu liittyy alueen ja valtion väleihin, ja se muokkaa myös tavallisen ihmisen elämäntapaa. Aluepolitiikalla on ollut vaikutuksensa, mutta muuttoliike on tällä hetkellä tämän jännitteen tärkein ilmenemä. Pohjoisen pienillä paikkakunnilla nuoret eivät pohdi, muuttaako vai eikö, vaan minne muuttaa.
Muuttokohteen valinnassa näkyy selvästi keskuksen ja periferian välinen jännite, sillä eri tutkimusten mukaan Etelä-Suomi on lappilaisten mielestä kaikkein epämieluisin muuttokohde. Tämä vastenmielisyys näkyy Oulun seutukunnan muuttovoitossa, joka esimerkiksi viime vuonna oli jokseenkin sama kuin kaikkien muiden Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan seutukuntien yhteinen muuttotappio. Ouluun on helpompi muuttaa ja säilyttää näin suku- ja ystävyyssiteet läheisempinä sekä vapaa-ajan harrastukset mahdollisimman entisenlaisina.
Kolmanneksi kamppailua käydään ulkopuolisten mielikuvien ja oman todellisuuden välillä. Pohjoinen on ollut myyttinen ilmansuunta; se on yhtä paljon varhaisten matkailijoiden, taiteilijoiden ja tutkijoiden luomus kuin paikallisten asukkaiden. Ulkopuolisten näkökulmassa pohjoinen tiivistyy stereotyyppisesti muutamaan piirteeseen, erämaahan, villeyteen ja vapauteen arjesta.
Positiivista puolta näistä mielikuvista hyödynnetään ahkerasti matkailussa. Periaatteessa matkailun pohjoinen on tunturien ja saamelaisten maa. Rovaniemikään ei olisi oikeaa pohjoista, mutta ahkeran markkinoinnin myötä mielikuvien alle kelpuutetaan yhä eteläisempiä alueita. Pohjoisen asukkaiden tehtäväksi jää antaa sisältöä näille mielikuville.
Toinen puoli stereotyyppistä puhetta on negatiivisempaa. Taloudellisen kurjistumisen lisäksi pohjoisen henkistä ilmapiiriä kuvataan usein ahdistavaksi. Esimerkiksi Kalervo Palsan näyttelyn avaamiseen liittyvissä lehtijutuissa on toistuvasti todettu, että "ahdistavan lestadiolaisen ilmapiirin vuoksi" Palsaa ei ymmärretty pohjoisessa. Sitä ei pohdita, olisiko Palsaa ymmärretty paremmin vaikkapa Keravalla kuin Kittilässä.
Neljäs kamppailu liittyy alkuperäisasukkaiden ja myöhemmin tulleiden väliseen jännitteeseen. Suomessa saamelaisten ja suomalaisten elämäntapa on ollut suhteellisen lähellä toisiaan, ja valtaväestön muuttoa alueelle on vaikea dokumentoida kolonialistisena valloituksena. Pohjoisimmassa Lapissa on käyty kamppailua siitä, keiden elämäntavasta ja elinkeinoista puhutaan, kun määritellään perinteistä saamelaista elämäntapaa.
Paljon vastakkainasetteluja on rakennettu myös paikallisten asukkaiden ja satunnaisten kävijöiden välille. Pohjoisen "paikallinen asukas" saattaa kuitenkin tulevaisuudessa olla yhä vaikeammin määriteltävissä, kun vakinainen väki vähenee ja esimerkiksi kakkosasuntojen käyttö sekä turismin keikkatyöläisyys lisääntyy.
Kuka siis määrittelee pohjoissuomalaisen elämäntavan? Pohjoisen asukkaiden omaa käsitystä elämäntavastaan ei voi erottaa ulkopuolisten aikojen kuluessa antamista määritelmistä. Mielikuvia voi kuitenkin kyseenalaistaa ja elämäntapojen monimuotoisuutta pyrkiä tuomaan esiin.