On tiistai ja arki on alkanut. Maanantaisen osteoporoosijumpan jälkeinen päivä. Ja se tuntuukin mukavasti jaloissa ja koko kropassa. Kolmatta viikkoa ilman tuota tärkeää liikuntaa. Kuin myös niitä muita jumppareita. Sehän on sosiaalinen tapahtuma myös. Ei somea eli sosiaalista mediaa, vaan sosiaalista muuten vaan. Nokakkain.
Meitä on 10–12 hyvänikäistä jumppaajanaista ja ohjaajana fysioterapeutti Annamari. Tunteroinen tehokasta, silti helppoakin liikuntaa. Niin, että lämminhän siinä tulee ja notkeahko olo. Sormetkin yltävät lattiaan tunnin lopulla, melkein.
Usein harmittelen, että kuinka moni jää ilman tätä mahdollisuutta liikuntaan. Toiveenani olisi, että taudin löydyttyä tulisi potilaan saada lähete fysioterapeutille. Ja hänen neuvostaan voisi liittyä johonkin jumpparyhmään. Mutta tavallisinta on saada lääkäriltä lääkeresepti apteekkiin. Ihan kuin tauti sillä paranisi!
Liikuntaresepti käyttöön. Omasta kokemuksestani ja tytöltäni saamalla lahjakortilla suunnistin Liikuntakeskus Voittoon, siellä ohjaajan opeilla sain ohjeet turvallisesti salilla toimintaan. Ja sali liikuttaa vieläkin. Siinä yksi liikuntavinkki.
Löysin myöhemmin Pohjoisen Luut Lujiksi -lehdestä tämän jumpparyhmän olemassaolon. Kun sitähän voi aristua niin, ettei uskalla mitään tehdä. Tai sitten tempoo itsensä hajalle.
Entäs miehet, heilläkin voi olla sama tauti. He lie käyvät mieluummin ehkä salilla, ainakin toivottavasti edes siellä. Jos mitään ei tee, niin pakkaa selkä menemään kumaraan osteoporoosin syödessä luita ja nikamia.
Kaatuminen pelottaa, lonkkamurtuma olisi vaikeahoitoinen ja parantuminen kyseenalainen. Siispä nastakengät jalkaan ja sauvojen kanssa kävelemään. Mielikin piristyy ja luut lujittuu. Ja maanantaina jumppaan.
Riitta Järvenpää
eläkeläinen, Oulu