Kor­jaus­vel­ka näkyy ja tuntuu

Suomen tieverkon korjaamiseen käytettiin vuoden 2020 aikana ennätyksellisen paljon rahaa, mutta korjausvelka kasvaa vuodesta toiseen. Ylikiimingin Aittokyläntiellä ja muilla 1970–1980-luvuilla päällystetyillä teillä, joilla on myös elinkeinotoimintaa, tilanne on erityisen vaikea.

Maantieverkkoa parannettiin vuoden 2020 laajasti. Pohjois-Suomen ely-keskuksen toimialueella Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa tiepäällysteitä uusittiin ennätykselliset 500 kilometriä.

Samoihin lukemiin ei päästä kuluvan vuoden aikana. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan tänä vuonna uudelleen päällystetään noin 300 kilometriä maantietä, josta noin 200 kilometriä tehdään Pohjois-Pohjanmaalla, kertoo liikennejohtaja Timo Mäkikyrö. Pohjois-Pohjanmaalla toteutetaan myös lukuisia siltojen uusimisia.

– Näistä merkittävimpiin kuuluu Jylhärannan silta Nelostiellä Siikalatvalla. Yksittäisenä kohteena se on parin miljoonan euron hanke, Mäkikyrö kertoo.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä