Tuulivoimarakentamista ohjaava maakuntakaava ei etene Pohjois-Pohjanmaalla aiotussa aikataulussa.
Maakuntahallitus palautti marraskuun 19. päivä pitämässään kokouksessa Pohjois-Pohjanmaan liiton valmisteleman kaavan uuteen käsittelyyn lisäselvityksiä varten.
Syynä on kaavasta saatu poikkeuksellisen runsas palaute ja sen aiheuttamat neuvottelutarpeet.
Julkisen kuulemisen aikana kaavasta jätettiin miltei 150 muistutusta, yhteensä 123 osalliselta, joista osalta useampia.
Pääsyy lisäneuvotteluille on Natura 2000 -verkoston suojeluperusteiden ja tuulivoima-alueiden yhteensovittamisessa.
– Kaavalta on toivottu maksimirakentamisen mahdollistamista ja nyt näyttää siltä, että joillakin alueilla on menty liian lähelle Natura-alueita, suunnittelujohtaja Markus Erkkilä Pohjois-Pohjanmaan liitosta toteaa.