Maapallon pohjoiset alueet ovat nopean, moniulotteisen ja kokonaisvaltaisen geopoliittisen muutoksen kourissa, millä on merkittävä vaikutus myös turvallisuuteen. Monella muutoksen osatekijällä -- suvereniteetti, luonnonvarojen hyödyntäminen ja kuljetus, globaalivirrat ja ilmastonmuutos -- on oma turvallisuusulottuvuutensa, kun turvallisuus määritellään laaja-alaisesti.
Uudelleen rakentuva pohjoinen turvallisuus, tai pohjoisen monet turvallisuudet, sisältää seuraavanlaisen dualismin: Samaan aikaan, kun ympäristö- ja inhimillinen turvallisuus sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen on määritelty keskeisiksi tavoitteiksi, alueen luonnonvarojen ja energiaturvallisuuden kasvava strateginen merkitys luo uudenlaisen taloudellisen ja poliittisen kilpailutilanteen, mikä saattaa horjuttaa alueen vakautta ja viedä huomiota pois ympäristöturvallisuudesta.
Vaikka tämä ei vielä tarkoita uudelleen militarisointia, niin se saattaa näyttäytyä lisääntyneenä sotilaallisena jännitteenä. Tämä olisi olennainen muutos kylmän sodan jälkeiseen jännityksen lientymiseen ja kansainvälistä yhteistyötä korostavaan linjaan, mikä on taannut vakauden ja eliminoinut konfliktit epäsymmetrisiä ympäristökiistoja lukuun ottamatta.
Aivan kylmän sodan loppuvuosina valtioiden poliittiselle asialistalle nousseen ympäristönsuojelun myötä ydinturvallisuus nousi keskeiseksi ympäristöturvallisuuden kohteeksi. Täten perinteisen turvallisuuden, jota ilmensivät ydinsukellusveneet, rinnalle tulivat ydinonnettomuudet ja -jätteet sekä muut ympäristöriskit määrittelemään pohjoista turvallisuutta.
Myös paljon energiaa kuluttavat ja saastuttavat sekä siten ympäristöä kuormittavat asevoimat, kuten partioivat ydinsukellusveneet, tutka-asemat, sotaharjoitukset ja aseiden testaaminen, joutuivat suurennuslasin alle. Sittemmin ydinturvallisuus on lisääntynyt ja kaukokulkeutuvien ilman ja veden saasteiden haittavaikutuksia on pyritty lieventämään kansainvälisillä sopimuksilla, joskin pohjoisten alueiden ympäristöongelmia ei ole vielä ratkaistu vaan tiedostettu ja kartoitettu.
2000-luvun alun tilannetta tutkiessani olen eritellyt pohjoisen turvallisuuden erityispiirteiksi geopolitiikan teknologiamallien soveltamisen, eli arktisen alueen militarisoinnin, ydinturvallisuuden tulon kansainvälisen ympäristöyhteistyön keskeiseksi kohteeksi, asevoimien ympäristövaikutukset, ja pohjoisten alkuperäiskansojen moniselitteisen aseman turvallisuuden kohteina tai "uhreina". Ilmastonmuutoksen nousu osaksi alueen turvallisuutta ja energiaturvallisuus ovat uusimmat piirteet.
Ilmaston nopea muutos, erityisesti oheneva merenjää ja kutistuvat jäätiköt, määritellään pohjoisten yhteisöjen näkökulmasta jo "kriisiksi". Se on muuttanut alkuperäiskansojen elinkeinoja ja merkinnyt kasvavaa epävarmuuden tilaa. Kanadassa ilmastonmuutos on tulkittu uhkana valtion suvereniteetille arktisessa saaristossa ja Luoteisväylällä.
Sittemmin puheet ovat koventuneet, ja maa on lisäämässä sotilaallista läsnäoloaan pohjoisessa.
Lähi-idän ja Keski-Aasian konfliktien, öljystä riippuvaisen maailmantalouden ja konventionaalisten öljyvarojen loppumishuolen seurauksena energiaturvallisuuden strateginen merkitys on kasvanut ja siitä on tullut osa kansallista turvallisuutta. Venäjän energiavarojen hyödyntämisen painopisteen siirtyminen pohjoiseen korostaa maan kansallisia ja strategisia intressejä pohjoisessa. Pohjoisesta on tullut uusi kohdealue varmistamaan globaalia energiaturvallisuutta.
Tämä lisää meriliikennettä, uusien meriväylien käyttöönottoa ja uuden infrastruktuurin rakentamista, mikä vastaavasti luo uusia ympäristöuhkia ja edellyttää onnettomuusvalmiuden ja kuljetuskaluston parantamista. Tämä taas vaikuttaa merialueiden ja talousvyöhykkeiden valvontaan ja rannikkovaltioiden pyrkimykseen laajentaa oikeuttaan mannerjalustan luonnonvarojen hyödyntämisessä. Tämä ei ole ensisijaisesti luonnonvarakilpailua, kaikkihan tapahtuu kansainvälisen merioikeusyleissopimuksen sääntöjen mukaan, vaan varautumista ilmastonmuutoksen jälkeiseen lähes jäättömän "jäämeren" aikaan.
Globaalitalouden myötä valtioiden kansalliset prioriteetit ovat muuttuneet yhä enemmän taloudellisiksi, ja sotilaallista voimaa käytetään enenevissä määrin taloudellisten etujen turvaamiseen. Luonnonvarahallinta edellyttää sotilaallista valvontaa, vaikkei välittömiä sotilaallisia uhkia tai vihollisia ole näköpiirissä. Uudenlaisiin tulevaisuuden uhkiin varaudutaan, näin myös pohjoisessa.
Ja tämän mahdollistavat kylmän sodan vastakkainasettelun ilmapiirissä pohjoiseen synnytetyt sotilaalliset rakenteet ja mallit. Ne yhdessä aseteknologian kehityksen kanssa mahdollistavat sekä normaalin rajavalvonnan ja sotaharjoitukset että tarvittaessa alueen täysimääräisen sotilaallisen käytön.
Venäjä on uudistanut kansallisen turvallisuuden konseptia, joka pohjaa yhdeltä osaltaan strategiseen ydinaseistukseen pohjoisilla merillä. Yhdysvallat on sijoittanut kansallisen ohjuspuolustusjärjestelmän ohjussiiloja Alaskaan ja tutka-aseman Grönlantiin.
Kanada, joka on profiloitunut inhimillisen turvallisuuden puolestapuhujana, on lisäämässä sotilaallista läsnäoloaan Kanadan arktisessa saaristossa. Norja on laajentanut uusien aseiden testaamisalueita pohjoisessa ja siirtää esikuntansa takaisin Bodöhön. Yhdysvaltain tukikohdan poistuttua Islanti on solminut sotilaallisia sopimuksia ja järjestänyt lähivesillään Naton sotaharjoitukset.
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa pohjoisen turvallisuuden teemat ovat näkyneet vähän, paljolti koska Suomella ei ole välittömiä taloudellisia tai turvallisuusintressejä pohjoisilla merillä. Kyse on kuitenkin myös Pohjois-Euroopan turvallisuuden ja ympäristön kannalta keskeisistä asioista.
Kirjoittaja on YTT, politiikkatieteiden yliopistonlehtori Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa, kansainvälisten suhteiden dosentti Lapin yliopistossa, geopolitiikan dosentti Oulun yliopistossa ja dosentti Trentin yliopiston Frost Center for Canadian Studies -keskuksessa (Kanada) sekä vieraileva professori Akureyrin yliopistossa (Islanti). Hän on myös kansainvälisen Pohjoisen tutkimusfoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja. Kirjoitus perustuu Oulun avoimen yliopiston Studia generalia --luentoon, jonka hän piti 5.11.2008.
