Pohjoisille alueille on tyypillistä, että osa niiden asukkaista kuuluu vähemmistöihin, jotka kielellisesti ja kulttuurisesti eroavat pohjoisten valtioiden valtaväestöistä.
Vähemmistöistä ja vähemmistökielistä on viime vuosikymmeninä puhuttu paljon, ja vähemmistökielten tutkimus on lisääntynyt huomattavasti. Myös pohjoisten alueiden vähemmistöt ja heidän kielensä ovat olleet tutkimuksen keskiössä. Erityisesti on tutkittu vähemmistökielten käytön nopeaa vähenemistä ja sen vaikutuksia kulttuuriin, yhteiskuntaan ja ihmisiin.
Eri puolilla maailmaa on havaittu, että vähemmistöjen kielellinen sorto on yhteydessä yleiseen marginalisoitumiseen, sairastavuuteen ja heikkoon terveydentilaan, jopa varhaiseen kuolemaan ja itsemurhiin. Pohjoisten vähemmistöjen kielet ovat menettäneet tärkeitä kielenkäytön alueita voimakkaan assimilaation, sulautumisen, ja modernisaation paineessa. Etnolingvistinen aktivismi ja kielten elvytystoimet ovat kuitenkin saaneet sijaa pohjoisissa yhteisöissä.
Sekä sopeutuminen että vapautuminen ovat olleet ja ovat pohjoisten vähemmistöjen arkitodellisuutta. Tässä vastakohtaisessa tilanteessa kieli ja identiteetti ovat ihmiselle valintoja -- ainakin osittain. Kielten historiallista asemaa ja nykytilaa koskevien tutkimusten tulokset vahvistavat medioissa käytävää keskustelua etnisyydestä ja kieliasioista ja vaikuttavat kielitilanteeseen ja ihmisten kielivalintoihin. Tärkeää on myös etnisen ja kielellisen identifioitumisen yhteys.
Vähemmistökielen aktiivinen käyttö vaikuttaa merkittävästi kielen elpymiseen, samoin kuin väestön uskomukset kielistään ja niihin identifioitumisesta. Suuri rooli on myös enemmistökielen puhujien asenteilla ja käsityksillä vähemmistökielistä ja -kulttuureista. Pohjoiset yhteisöt ja vähemmistökielet -projektissa on verrattu Pohjoismaiden ja Luoteis-Venäjän suomensukuisten vähemmistöjen kielioloja ja tutkittu alueellisten vähemmistökielten merkitystä yhteisöille ja identiteeteille.
Vähemmistökielten tutkijoiden yhteistyö muiden sirkumpolaarista aluetta tutkivien kanssa parantaa pohjoisten vähemmistöjen tilannetta ja antaa tietoa päättäjille alueiden kehittämistyöhön.
Yhtenä tutkimuskohteena ovat meänkielen, kveenin kielen ja vienankarjalan käyttö ja kieliin liittyvät asenteet ja identiteetit. Nämä pohjoiset vähemmistökielet ovat eläneet kaksinkertaisen paineen alaisina: ne ovat jääneet enemmistökielen, ruotsin, norjan tai venäjän, varjoon mutta myös rajan takana käytetyn sukukielensä suomen painamiksi. Suomessahan näitä kieliä on perinteisesti kutsuttu suomen murteiksi tai pidetty suomen kielen varieteetteina.
Aktiivinen toiminta kielten aseman muuttamiseksi murteesta kieleksi alkoi vasta 1980-luvulla. Meänkieli on tunnustettu vuonna 2000 yhdeksi Ruotsin virallisista vähemmistökielistä ja kveenin kieli vuonna 2005 Norjan vähemmistökieleksi. Vienankarjalalla on myös oma kirjakieli, vaikka sillä ei Venäjällä virallista vähemmistöstatusta olekaan.
Nykyisin näihin kielivähemmistöihin kuuluvat ovat jakautuneet kielikysymyksissä: monet identifioituvat meänkielisiksi, kveeneiksi tai vienankarjalaisiksi, mutta osa pitää nykyisin väistämättömänä assimiloitumista ja identifioitumista ruotsalaisiksi, norjalaisiksi tai venäläisiksi. Myös kaksoisidentifioitumista esiintyy.
Vähemmistökielten tilanne on pysynyt vuosikymmeniä monimutkaisena. Kielten puhujat ovat pitkään eläneet kielellisen assimilaation paineessa, ja osa on jopa menettänyt kielensä. Kielten tietoinen elvyttäminen puolestaan on uusi ilmiö. Vaikka kielen, ajattelun ja kulttuurin välinen suhde onkin monimutkainen, voi kuitenkin todeta, että maailman tuhansien kielten välitön kuolema uhkaa myös globaalia kulttuurista monimuotoisuutta.
Positiivista etnistä identiteettiä ja myönteistä asennetta yksilön kieltä, kulttuuria ja omia juuria kohtaan pidetään ratkaisevana ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle. Vähemmistökielten elvyttämistä tutkitaan eri puolilla maailmaa.
Oulussa tehtävä tutkimus auttaa ymmärtämään pohjoisten vähemmistö- ja enemmistökielten merkitystä vähemmistöyhteisöille yleensä ja pienille pohjoisille yhteisöille erityisesti.
Meänkieltä, kveeniä ja vienankarjalaa puhutaan eri valtioissa, yhteiskunnallisesti ja kielellisesti erilaisissa ympäristöissä. Elvytysprosessit tukevat pohjoisen alueen kielellistä ja kulttuurista monimuotoisuutta ja sitä kautta näiden alueiden luonnon diversiteettiä. Kielellinen ja kulttuurinen monimuotoisuus on myös
EU:n kulmakiviä: unioni kunnioittaa ihmisten kulttuurisia ja kielellisiä perusoikeuksia.
Mitä kieli merkitsee ihmisen identiteetille? Oman identiteetin menettämisen kokemusta kuvaa hyvin meänkielinen henkilö: "Jos met opima uuen kielen, se rikastuttaa, se oon lisänä, se kompleteeraa, mutta met itte olema jäljelä, ko meilä oon kieli. Mie olen minun kieli. Mutta jos met emmä ossaa eli emmä saa kirjottaa ja puhua meän ommaa kieltä, meitä ei ole niinku olemassa. Jos oma kieli otethaan poijes ja uusi panhaan siale, sillon se uusi ei kompleteeraa eikä rikastuta, se köyhyttää, se ottaa poijes oman ja pannee tilale lissäyksen. Meistä tullee vain lissäys: vain komplementti. Ei se ole kumma ette moni voipi puolivahvasti. Met olema hävehneet kauheasti omia sukulaisia ja itteä. Moni oon freistanu unohtaa oman kielen. Moni oon ostanu ruottalaisen sukunimenki. Minun äitin kieli ei ollu mikhään äitinkieli. Se ei ollu mikhään, kuitenki se oli minun äitin, isän, sisaren ja veljen kieli."
Vähemmistökielisten keskuudessa on enemmän työttömyyttä ja korkeampi sairastavuusindeksi, esimerkiksi meänkielisillä ja Venäjän vähemmistöillä.
Kielipolitiikalla on tutkimusten mukaan vaikutusta ihmisten hyvinvointiin. Kielensuunnittelu on väline kulttuurin, yhteiskunnan, sosiaalisen pääoman ja hyvinvoinnin positiiviseen kehittämiseen.
Kirjoittaja on Oulun yliopiston suomen kielen professori ja Suomen Akatemianprojektin Pohjoiset yhteisöt ja vähemmistökielet johtaja. Kirjoitus perustuu Avoimen yliopiston Studia generalia -luentoon, jonka hän piti 19.11.2008.