Poh­jan­tien sil­to­jen no­peus­ra­joi­tus laskee rajusti Ou­lu­joen koh­dal­la – toinen van­hois­ta sil­lois­ta jää pois käy­tös­tä

Osana Nelostien parannustöitä Oulu-Kemi-osuudella käynnistetään tällä viikolla Oulujoen siltatyöt.

Osana Nelostien parannustöitä Oulu-Kemi-osuudella käynnistetään tällä viikolla Oulujoen siltatyöt. 

Pohjantien ylittävien siltojen alla on tehty kesän ajan valmistelevia töitä, joiden myötä liikenne siirretään länsipuolen sillalle. Liikenteen siirtämiseen liittyvät muutostyöt tehdään yöaikaan keskiviikon 18. syyskuuta ja perjantain 20. syyskuuta välisenä aikana. 

Itäinen silta valmistuu kesällä 2020. Sen jälkeen liikenne siirtyy uudelle puoliskolle ja samalla käynnistyvät läntisen puoliskon purkutyöt. 

Rakennustöiden ajan on käytössä kaksi ajokaistaa molempiin suuntiin. Nopeusrajoitus on 50 kilometriä tunnissa. Kevyenliikenteen väylä on poistettu sillalla käytöstä lisätilan luomiseksi.

Kumpikin silta on käyttövalmiina nykyisen suunnitelman mukaan kesällä 2021.

Siltahankkeen urakoitsija Kreate on rakentanut nykyisten siltojen alle 54 metriä leveän työsillan. Sen keskellä on valaistu kuusimetrinen veneaukko, joka suljetaan 1. lokakuuta 2019, ja avataan jälleen 31. toukokuuta 2020. 

Oulujoen siltojen kantavuustarkastelussa havaittiin ongelmia alkuvuodesta 2018. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Oulujoen kolmikaistaisen sillan olisi pitänyt valmistua syksyllä 2018.

Vuonna 1965 rakennetut sillat saneerattiin vuosina 2005–2006.

Juttuun lisätty tietoja kello 11.23.