Pi­ki­saa­ren vii­mei­nen teks­tii­li­ar­te­saa­ni Sanna Kä­mä­räi­nen kysyy, tie­tä­vät­kö lapset ny­kyään, mistä kan­gas­ta saadaan

”Jos osa lapsista ei tiedä mistä maito tulee, niin toinen osa ei välttämättä tiedä, miten kangasta saadaan”, Sanna Kämäräinen sanoo.

Kävijät ovat tervetulleita Tiuhta ja pirta -yhdistyksen tiloihin lauantaisin. Sanna Kämäräinen kertoo yhdistyksen tavoitteena olevan, että kangaspuilla kutominen ja siihen liittyvä kulttuuriperintö ei unohtuisi.
Kävijät ovat tervetulleita Tiuhta ja pirta -yhdistyksen tiloihin lauantaisin. Sanna Kämäräinen kertoo yhdistyksen tavoitteena olevan, että kangaspuilla kutominen ja siihen liittyvä kulttuuriperintö ei unohtuisi.
Kuva: Ester van Dam

”Jos osa lapsista ei tiedä mistä maito tulee, niin toinen osa ei välttämättä tiedä, miten kangasta saadaan”, Sanna Kämäräinen sanoo.

Ouluun pari vuotta sitten muuttanut Sanna Kämäräinen, 33, valmistui kevään 2019 lopulla tekstiiliartesaaniksi Oulun Pikisaaresta OSAO:n yksiköstä. Samalla koko tutkinto-ohjelma lopetettiin.

– Tekstiiliartesaaneja ei valmistu enää koko Suomesta uusissa ohjelmissa. Jotkut hitaampaa tahtia opiskelleet voivat vielä suorittaa kurssinsa loppuun seuraavan kahden vuoden aikana, Kämäräinen sanoo.

Kämäräisen mukaan tutkintoa ei nähty valtion puolelta enää taloudellisesti kannattavana. Hän mainitsee, ettei peruskoulussakaan opeteta enää villasukan kutomista.

– Kyllä meitä kaikkia harmittaa ihan hirveästi. Pikisaaren koulutus on ollut se, jota kaikki alalla arvostavat ja se sana jo itsessään on merkinnyt laatua, Kämäräinen pahoittelee.

Kämäräinen ja hänen kollegansa tarttuivat perinteisten käsitöiden arvostuksen nostamiseen perustamalla Tiuhta ja pirta -yhdistyksen. He vuokrasivat yhdistykselle toimitilat Alppilasta.

– Yritämme jatkaa Pikisaaren perintöä, ja moni meistä käykin tiloissa samoin kuin aiemmin koululla.

Toimitilat kattavat kutomon ja käsityökeskuksen, joissa työskentelee yhteensä yhdeksän ihmistä. Neljä heistä toimii yrittäjinä omissa työhuoneissaan ja viidellä muulla on yhteistiloissa omat kangaspuunsa, jotka on tuotu paikalla Pikisaaren koululta.

– Päätavoitteemme on juuri kangaspuilla kutominen, jottei sitä kulttuuriperintöä unohdettaisi. Jos me emme tätä tekisi, niin mitä jäisi jälkeen sadan vuoden päähän seuraaville sukupolville, Kämäräinen huolehtii.

Tiuhta ja Pirta ry:n kutomo ja käsityökeskus, Kaarnatie 20, Alppila. Avoinna lauantaisin klo 10-14.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä