Ruotsissa muutamat naisarkkitehdit ovat herätelleet keskustelua siitä, kuinka erilailla nainen suunnittelisi kodin miesarkkitehtiin verrattuna.
Tiivistetysti ruotsalaisten teesit kuuluivat, että naisarkkitehdit piirtäisivät asuntoon enemmän kaappitilaa ja he suosisivat avointen tilaratkaisujen sijasta erillisiä huoneita. Olohuoneista tehtäisiin nykyistä viihtyisämpiä ja huoneiston sisäänkäynnistä sellainen, ettei mahdollisille hämäräheikeille jäisi kulmauksia piiloutua.
Näin siis Ruotsissa. Me pyysimme kaksi suomalaista arkkitehtiä keskustelemaan aiheesta saman pöydän ääreen. Keskustelupaikaksi valitsimme talotehtaan suunnitteleman valmistalon. Keskustelun aikana selvisi, etteivät Suomessa - ei oikeastaan Pohjoismaissakaan - sukupuolierot sen kummemmin määrää arkkitehdin kynänjälkeä, vaan erot, jos niitä on, johtuvat muista tekijöistä.
Suunnittelija
piirtää asiakkaalle
"Ei sitä voi noin suoraan jakaa", arvioi rakennusarkkitehti Helvi Miettinen. Hän huomauttaa, että nykymaailmassa esimerkiksi keittiö on yhtälailla miehen kuin naisen valtakuntaa. "Itse lähden liikkeelle kokonaisuudesta taloa suunnitellessani, mutta pidän keittiötä tärkeänä tilana, se on talon sydän. Keittiö katsotaan tonttiolosuhteiden mukaan oikeaan ilmansuuntaan, ja sisällä, mihin tilaan se liitetään."
Arkkitehti SAFA Reijo Mitrunen on samoilla linjoilla: erottava tekijä ei ole sukupuoli. "Asuinrakennuksen suunnittelu on sellainen prosessi, että siinä on tärkeä panos paitsi suunnittelijalla myös käyttäjillä. Suunnittelijalla on näkemys miten asiat yleensä järjestetään, mutta asiakkaan kanssa yhdessä tarkennetaan, onko se juuri sitä mitä he haluavat."
Omakotitalo -
monitoimitila
Mitrunen sanoo, että kodin suunnittelussa arkkitehdin sukupuolta tärkeämpi seikka on myötäelämisen taito. Ja siinä painaa kokemus. "Jos suunnittelija on vaikkapa alan opiskelija, ei hän välttämättä omassa elämässään ole vielä ehtinyt tehdä kaikkia arjen asioita. Silloin pitää olla avointa mieltä kuvitella se homma, tai sitten reilusti kysyä asioita kokeneemmalta suunnittelijalta."
Mitrusen mielestä asunto on yksi vaikeimpia suunniteltavia tiloja. "Toimistoja ja muita työpaikkarakennuksia on helppo tehdä, koska siellä toimintojen kirjo on suppea. Asunnossa taas puuhataan ihan kaikkea, työstä urheiluun, vauvanhoitoon ja saattohoitoon. Toisaalta juuri tämä tekee suunnittelutyöstä haastavan."
Helvi Miettinen nyökyttelee ja luonnehtii omakotitaloa todelliseksi monitoimitilaksi. "Aloitan omakotitalon suunnittelun niin, että käymme tontilla, tutkimme kaavamääräykset, ja sitten teemme ruutupaperille listan huonetiloista ja perheen toiveista. Perheen näkemys talon laajuudesta ja ominaisuuksista käydään tarkoin läpi ensimmäisessä palaverissa."
Mies metsästää,
nainen kokkaa?
Mutta tähänkö siis päädyttiin: eikö nais- ja miesarkkitehtien kynänjäljen välillä ole lainkaan eroja?
"Kaipa erojakin löytyy", Reijo Mitrunen pehmentää. "Jos nyt oikein lähtee kaivamaan, niin ehkä voi törmätä sellaiseen piilevään perusvireeseen, joka juontaa juurensa miehen ja naisen roolien erilaisesta historiasta, erilaisista näkemyksistä kodin luonteesta. Ehkä naiset yleensä ottaen kokevat läheiseksi keittiöön ja kodinhoitoon liittyvät asiat, miehet taas ovat suurpiirteisempiä, kiinnostuneita autotallista, nurmikosta, koneista. Suunnittelijana taas nainen ehkä katsoo kohdetta helpommin sisältäpäin, mies ulkoapäin. Tosin tämä on kyllä aika kärjistettyä."
Helvi Miettinen kääntää seikan mieluummin tilaajalähtöiseksi. "Yhä enemmän perheen rakkain harrastus näkyy tilasuunnittelussa. Kuvataiteilija saattaa haluta hyvän ateljeen, ja talo piirretään sen ympärille, tai jos joku korjaa autoja järjestetään vaikka niin, että tallista tullaan sisään kätevästi pesutilojen kautta."
Ruotsalaisarkkitehtien teeseissä Mitrunen ja Miettinen oudoksuvat ajatusta luoda kotiin vähemmän avointa tilaa ja enemmän erillisiä huoneita. "Se on yllättävää. Tosin olihan meilläkin aikoinaan sellaista kopitusta, että kaikille toiminnoille piti löytyä oma huone, että ovet saattoi sulkea niiden välillä, mutta siitä on tultu pois", Mitrunen sanoo.
"Tuollaiseen liittyy ajatus, että kodissa asuu toisilleen vieraita ihmisiä, niin kuin meillä oli sotien jälkeen. Silloin yksityisyyden tarve oli isompi, oltiin häveliäämpiä, ovia tarvittiin."
Asumisen
luontainen rytmi
Entä vielä sisäänkäynti, meillähän porttikongeissa kyttäävät väkivallantekijät eivät vielä ole suuri ongelma? Helvi Miettinen löytää sisäänvedetystä sisäänkäynnistä ilmastollisen edun: avaimia ei tarvitse kaivella sateessa - jo vanhat lasikuistit olivat tässä suhteessa toimivia, koska uloin ovi harvoin oli lukittu ja porrasaskelmat turvallisesti kuistin sisällä.
Reijo Mitrunen sanoo, että sisäänkäynnin pitää palvella asumisen luontaista rytmiä. "Äsken tänne tullessa mietin, kuinka olen satoja kertoja pohjapiirrosta tehdessä melkeinpä puhunut itsekseni, että tuossa on ulko-ovi, tuossa eteinen, tässä kätellään, tuohon naulakkoon jätän vaatteet - se kaikki pitää suunnittelijan ihan oikeasti miettiä."