
23. tammikuuta käydyissä aluevaaleissa äänestäjät valitsivat aluevaltuustoon paljon kokeneita kuntapoliitikkoja ja sote-alan ammattilaisia.
Kuva: Teija Soini
Pohjois-Pohjanmaan tulevan hyvinvointialueen aluevaltuustoon valittiin 79 aluevaltuutettua. Aluevaltuutetuista yli kolme neljäsosaa on valtuutettuna kotikunnissaan. Heistä kolmannes on valtuuston tai hallituksen puheenjohtajistoa. Lisäksi kymmenkunta aluevaltuutettua on kunnanhallitusten jäseninä. Mukana on myös merkittävien lautakuntien puheenjohtajia ja jäseniä, esimerkiksi Oulun hyvinvointilautakunnan jäsenistä suurin osa on myös aluevaltuutettuja.
Kuntapäättäjien osuus Pohjois-Pohjanmaan aluevaltuutetuista Kuntaliiton laskelmien perusteella samalla tasolla kuin aluevaltuustoissa keskimäärin.