Pi­ha­bon­gauk­sen vie­raik­si odo­te­taan tilhiä ja rä­kät­ti­ras­tai­ta – Poh­jois-Poh­jan­maal­la ha­vait­tiin viime vuoden bon­gauk­ses­sa 58 lin­tu­la­jia

Hömötiaisen taantuminen näkyy myös Pihabongauksen aineistossa. Viime vuonna hömötiaisia nähtiin kuitenkin hieman enemmän kuin muutamana aiempana vuonna. Tulosta voi osin selittää se, että ankarana talvena metsätiaiset hakeutuivat tavallista enemmän asutuksen läheisyyteen ja ruokinnoille.

Kuva: Vesa Joensuu

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna on taas BirdLife Suomen Pihabongauksen aika. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006, joten nyt on 20. kerta.

Pihabongauksessa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Kuka tahansa voi osallistua ja ilmoittaa havaintonsa, ja tuloksista kertyy arvokasta tietoa talvisen linnuston muutoksista.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä