Pe­rus­rei­lua äi­jä­me­tal­lia vailla kru­me­luu­re­ja

Diablon Rainer Nygård ja Marko Utriainen ovat pikkupojasta saakka pyörineet samoissa bändeissä. Kalajoelta kotoisin olevan kaksikon ensimmäinen vähän merkittävämpi yhtye oli Kalajoella perustettu, nopeaa thrashmetallia paiskonut Armatage.

Diablon Rainer Nygård ja Marko Utriainen ovat pikkupojasta saakka pyörineet samoissa bändeissä. Kalajoelta kotoisin olevan kaksikon ensimmäinen vähän merkittävämpi yhtye oli Kalajoella perustettu, nopeaa thrashmetallia paiskonut Armatage.

Kalajoen seudulla kaverukset saivat puuhata omissa piireissään, sillä yhteyksiä läheisiin Oulun ja Raahen metallibändeihin ei vielä tuolloin ollut.

"Internetin käyttö ei ollut yhtä yleistä kuin nyt eikä meidän ikäisille ollut oikein rocklehteäkään, josta olisi voinut seurata demopalstan bändejä. Ei me tiedetty esimerkiksi Charonista, mutta Charonissa kitaraa soittanut Jasse Hast sanoi, että hänellä on meidän vanhat kasettidemot. Että oli sitä aktiivista porukkaa silloinkin", sanoo Diablo-solisti Nygård.

Sittemmin Nygård ja kitaristi Utriainen pakkasivat kapsäkkinsä ja suuntasivat tahoilleen eteläiseen Suomeen. Samalla Armatagesta tuli Diablo Brothers, jonka ensimmäinen demo tehtiin vielä Kalajoella. Sen jälkeen yhtyeen toiminta on keskittynyt Tampereelle ja kun musiikillinen linja selkiytyi lopullisesti, lyheni nimi pelkäksi Diabloksi.

Kolme albumia julkaissut Diablo on tällä hetkellä maamme suosituimpia metalliyhtyeitä. Kun yhtyeen kakkosalbumi Renaissance keräsi kiitosta lähinnä metalliskribenteiltä, nyt liikkeellä on ostava yleisö.

Muutama kuukausi sitten ilmestynyt Eternium on pysynyt hyvissä asemissa albumilistalla julkaisustaan lähtien. Nightwishin, Sonata Arctican ja Stratovariuksen kaltaisen melodisen heavyn suosio on jo tuttu juttu, mutta Diablon kaltaiset rynkyttäjät juhlivat listasijoituksilla vain harvoin.

Diablo mättää metallia Deathin ja Testamentin opein, mutta melodisuus tuo Diablon musiikkiin tervetullutta moniulotteisuutta. Nygård sanoo tärkeimpien henkisten vaikutteiden lepäävän 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun raskaassa metallissa.

"Juuret on thrashissa, mutta kun ikääntyy, sitä on rohkeampi kokeiluihin ja omaksumaan vähän kevyempiäkin juttuja. ", hän hymähtää.

Nygård on useissa yhteyksissä kuvannut Diablon musiikkia äijämetalliksi. Raavaan soinnin lisäksi se tarkoittaa perusreilua meininkiä ja konstailemattomuutta. Diablo ei tarvitse meikkejä, nahkahousuja tai muita ulkokultaisia krumeluureja. Jos soitto ei kelpaa farkut jalassa, antaa olla kelpaamatta.

Asennemetalli on rockin kentässä ylivertainen tekstillisten latteuksien lähde. Kiusaus mennä aidan yli matalimmasta kohdasta on ymmärrettävä, sillä möykän läpi kukaan ei kuitenkaan saa selvää lyyrikon aivoituksista.

Diablon teksteistä vastaava ja ne myös yleisön silmille karjuva Nygård suhtautuu sanoittamiseen vakavasti. Väkevään Fuck You 666 -tyyliin otsikoidut hölynpölyt eivät jaksa kiinnostaa miestä, joka myöntää panostavansa teksteihin niin paljon kuin järki ja kyvyt antavat myöten.

"Yritän ilmaista asiat niin, että ne voisi ajatella monella tavalla. Myös riimit ovat tärkeitä ja sovitukset pitää hioa viimeisen päälle. Jos rytmitys tai sisältö on pielessä, sisäistäminen on vaikeaa. Vaikea olisi pokerinaamalla lähteä huutamaan veri roiskuu -tarinoita ja lohikäärmehoureita. On sen verran jo nähnyt näitä juttuja, ettei iske enää."