Ei ole kovinkaan pitkä aika siitä, kun itsekin olin peruskoulussa yläasteella ja silloin jo huomasin miten opettajilla ei ollut tarpeeksi aikaa auttaa kaikkia oppilaita. Tunnin sujahtivat ohi ennen kuin opettaja oli kerennyt käydä jokaisen viittaavan oppilaan luona.
Ne oppilaat, joita kiinnostivat oppiminen jäivät tunnin jälkeen kysymään vielä apua, mutta suurinta osaa kiinnosti enemmän välitunti.
Meidän koulussa tehtiinkin resurssipulan vuoksi oppilaista tasoryhmiä esimerkiksi matematiikassa. Usean luokan oppilaat oli jaettu kolmeen ryhmään sen mukaan miten paljon apua tarvitsi tuntien aikana.
A-ryhmään menivät oppilaat, jotka tarvitsivat eniten ohjausta ja apua ja C-ryhmään ne, jotka pärjäsivät lähes omillaan ja ilman apua. Loput oppilaat sijoitettiin B-ryhmään, jossa oli vähän apua tarjolla. Näillä järjestelyillä yritettiin kompensoida resurssipulaa ja tarjota se vähäinen tuki sitä eniten tarvitseville.
Kannoin huolta yläasteella useasta kaverista, sillä tuntui, että he tippuvat aivan täysin kärryiltä ja siksi monesti ennen kokeita yritinkin opettaa heille yhdessä illassa koko koealueen. Tuntui epäreilulta, että koulussa ei ollut opettajilla mahdollisuutta huomioida niitä oppilaita, jotka olisivat tarvinneet enemmän apua. Näissä tapauksissa vastuu oppimisesta kaatui täysin oppilaan ja hänen vanhempiensa harteille.
Koulujen resurssipulan vuoksi oppiminen eriarvoistuu, sillä toisella on kotona vanhemmat, jotka auttavat lastaan kaikessa. Toisella taas vanhemmat ovat uupuneita, kiireisiä tai heillä ei ole osaamista auttaa lastaan oppimaan.
On myös epäreilua olettaa, että olisi vanhempien vastuu opettaa lapselleen asioita uudestaan kotona, kun koulussa on ollut niin kiire ettei apua ja aikaa ole riittänyt. Vanhemman tehtävä on kasvattaa ja olla tukena lapsen koulutiellä ja koulussa on tarkoitus saada opit.
Nykyään peruskouluissa on niin suuret luokkakoot ja niin vähän aikuisia, että suurimman osan lukivaikeudet ja haasteet oppimisessa huomataan vasta toisella asteella tai aikuisuudessa. Peruskoulussa jää apu saamatta ja oppimisessa tukeminen jääkin vanhemmille, vaikka tarvetta olisi ollut ammattiavulle.
Meidän kouluihin on saatava lisää ihmisiä auttamaan meidän nuoria oppilaita. Koulutus on arvokkainta mitä koko meidän maallamme on ja se on todella surullista ja huolestuttavaa missä tilassa meidän perusopetus on.
Saga Rasi
Oulu