Kirkkaanvihreää "liejua" rantaveden pinnalla voisi kehua kauniiksi, ellei kyseessä olisi todiste veden huonosta laadusta. Sinilevän ilmestyminen uimarannalle tai mökkirantaan latistaa nopeasti lomatunnelman.
Pohjois-Pohjanmaalla järvien sinilevätilanne on toistaiseksi hyvä. Yksi iso poikkeus on: Maakunnan "vihreäksi helmeksi" voisi hirtehisesti kutsua Rokuanjärveä, jossa sinilevä kukkii taas kerran runsaana.
Perämeri on viime päivien tietojen perusteella säästynyt pahoilta sinileväongelmilta. Havaintoja lievästä leväkukinnasta on viime päiviltä vain Raahesta ja Siikajoen Tauvosta.
Suomen merialueista isoja ongelmia on jo pitkään ollut Saaristomerellä. Viimeisen vuosikymmenen aikana Selkämeren aiemmin satunnaiset laajat sinileväkunnot ovat muuttuneet jokavuotisiksi.
Merialueiden vertailussa Pohjanlahden tila on parempi kuin esimerkiksi Suomenlahden ja Saaristomeren. Suomen meriympäristön tila 2024 -raportin mukaan Perämeren vesissä kehitys on kuitenkin paikoitellen kulkenut vikasuuntaan.
Hämmentävää on, että Perämereen valuvan typen määrä on ollut kasvussa. Typpeä tulee ojitetuilta turvemailta humuksen mukana. Laajasti vastustettu luonnon ennallistaminen todennäköisesti tekisi Perämerelle vain hyvää.
Viime talven mittausten mukaan typpiravinteita oli Perämeressä Suomen rannikon pintavesissä selvästi laajemmalla alueella kuin Ruotsin puolella. Selkämerellä typpitilanne oli jo parempi kuin Perämerellä.
Rantojen roskaantumisen määrää arvioitaessa Perämeri saa Suomen ympäristökeskuksen selvityksissä arvion heikko. Rannoilla on muovia, paperia ja kartonkia ja merkillisen paljon metallia.
Kotimaisessa vesiensuojelussa on vuosien mittaan saavutettu monia voittoja. Näin etenkin sisävesillä. Toisaalta moni ennen kirkasvetinen järvi on pysyvästi samentunut.
Merellä ei näytä ainakaan paremmalta. Ravinteita pääsee veteen yhä liikaa.
Suomen sisä- ja rannikkovesiin valuvista ravinteista osa on niin sanotuista luontaisista lähteistä, mutta tutkija-arvioiden mukaan fosforista kolme neljäsosaa ja typestä vajaa kaksi kolmasosaa johtuu ihmisen toimista.
Yllättävää on, että maatalouden typpikuormitus vesistöihin ei erilaisista torjuntakeinoista huolimatta ole sanottavasti vähentynyt. Metsätalouden typpikuormitus näyttäisi jopa kasvavan.
Optimisti olettaa, että veteen valuvat takavuosina holtittomasti käytetyt, maaperään sitoutuneet lannoitejäämät, ja kun lannoitusta on tarkennettu, tilanne vähitellen korjaantuu. Tätä käännettä vain on odotettu jo tuskastuttavan pitkään.
Perämeri vaatii erityistä vaalimista, koska se on matala ja herkkä. Sen luonto- ja virkistysarvojen heikentyminen osuisi dramaattisesti rantojen nykyisiin ja tuleviin asukkaisiin sekä eliöstöön. Oulun Nallikarin ulosteperäiset bakteerit olisivat sen rinnalla pieni paikallinen häiriötila.