Filosofiassa on pitkät ajatuskokeiden hyödyntämisen perinteet. Ehkä kuuluisin on Descartesin viekas paholainen, joka huiputtaa uskomaan kaikenlaista; muun muassa sen, että maailma todella on olemassa.
Ajattelijat on kuvitelleet mielessään kissoja, jotka ovatkin marsilaisten lähettämiä vakoojarobotteja; ideaalikronikoitsijan, joka rekisteröi kaikki historian tapahtumat niiden tapahtumahetkellä; tietämättömyyden verhon, jonka takana ratkaistaan oikeudenmukaisen yhteiskunnan säännöt ilman mahdollisuutta tietää, miten itse siinä sijoittuu, ja niin edelleen. Ajatuskokeiden tavoitteena on sananmukaisesti kokeilla ajattelun rajoja. Mielikuvituksen voimin luodaan epätodennäköisiä, mutta loogisesti mahdollisia maailmoja, joiden avulla etsitään jotain, joka kestää ankarimmankin kyseenalaistamisen.
Eräs ajatuskoe kuvittelee kanssakäymisen patologisen valehtelijan kanssa. Tarkoituksena on arvioida, milloin ja millä ehdoilla voimme luottaa sanottuun. Jos joku kertoo nimekseen Donald, normaalitilanteissa uskomme, että olemme tekemisissä Donaldin kanssa. Jos kuitenkin tiedämme joillain muilla perusteilla, että kyseinen henkilö on patologinen valehtelija, tilanne muuttuu oleellisesti.
Kanssakäymistä patologisen valehtelijan kanssa voisi pitää muiden ajatuskokeiden tapaan harvinaisena, mutta mahdollisena tilanteena. Trumpin hävitessä ennusmerkkien mukaisesti vaalit ensi viikolla tulemme kuitenkin yhden yhteiskuntakokeilun päätepisteeseen. Koko maailma on joutunut kanssakäymiseen, jos ei kirjaimellisesti patologisen, niin kuitenkin paatuneen valehtelijan kanssa. Trump näyttää valehtelevan aina, kun se on hyödyllistä, koska ei ilmeisesti näe asiassa mitään väärää. Tulevaisuudessa tulemme hämmästelemään, miten valehtelua on siedetty näinkin hyvin ja miksi jotkut ovat jopa pönkittäneet sitä.