Kannustalon Lato, 4 h + k,
huoneistoala 148 m2. Ensiesitelty
Habitare-messuilla 9.-13.9.2009.
Kannustalo panostaa voimakkaasti markkinointiin. Sen on jokainen pientalorakentamista ja talotoimittajien toimintaa seurannut pannut merkille. Uutuusmalleja mainostetaan kuin autoja.
Markkinointipanostusten ohella Kannustalon toiminnassa on myös muuta tavoitteellisuutta.
He ovat käyttäneet maan parasta suunnitteluvoimaa ja esitelleet useita normaalikäytännöistä poikkeavia ratkaisuja.
Uusin avaus on Lato. Se ensi-esiteltiin, kuten Kannustalo on aiemminkin tehnyt, kokonaisena sisustettuna talona Habitare-messuilla Helsingissä viime viikonloppuna.
Nainen ladon takana on sisustussuunnittelija Ulla Koskinen. Hän suunnitteli ja toteutti "alku-ladon" kodiksi omalle perheelleen.
Tästä Koskisen talosta on lähtöisin Kannustalon Lato-malliston ensimmäinen myyntiin tuleva malli, joka on ratkaisultaan selkeä, yksikerroksinen ja huoneistoalaltaan 148-neliöinen pystylaudoitettu puutalo.
Vaikka Lato viittaa nimellään maalaisromantiikkaan, on talo ilmeeltään enemmän moderni kuin perinteinen.
Lato on esikuvansa tavoin muodoltaan yksinkertainen suorakaide, joka on katettu harjakatolla.
Kyseessä ei ole pellolla seisova heinälato, vaan se suurempi pihapiirissä tai sen lähellä sijainnut pihalato.
Ladossa ei ole sisäänvetoja eikä ulokkeita. Avoterassit kiertävät taloa, johon muodon puhtauden vaaliminen ei ole mahdollistanut katettuja ulkotiloja. Se on meidän ilmastossamme hankalaa.
Ei taida tarvita ennustajan lahjoja, jos arvelee toteutettaviksi tuleviin Latoihin rakennettavan myös katettuja terasseja.
Lattiasta alkavat suuret ikkunat imitoivat traktorilla sisään ajettavia ovia. Talomallin ilmeeseen kuuluvat olennaisesti ulkoverhouksessa olevat liukusermit, joilla ikkunoita voi sulkea ikkunaluukkujen tapaan.
Talon yksinkertaista ja karuakin ulkomuotoa korostaa tumma väritys.
Tummat sävyt jatkuvat myös väritetyssä pohjapiirroksessa, johon on sisällytetty talon ilmettä enemmän romantiikkaa. Se tuntuu turhalta myönnytykseltä. Ulkomuodon tavoin pohjaratkaisu on selkeä ja yksinkertainen. Mitään uutta ja mullistavaa siitä on turha hakea.
Lato ei ole kaikilta osin edes kovin hyvin suunniteltu. Myös pieniä puutteita asuttavuudessa löytää, joskin osa niistä on selkeään ratkaisuun pyrkimisestä johtuvia.
Talon keskelle sijoittuva olohuoneen ja keittiön yhteistila on avara. Neliöissä ei todellakaan ole pihistelty.
Tila avautuu molempiin suuntiin suurilla ikkunoilla. Kun vielä talon toinen päätykin on ikkunoitu huoneen pääikkunalla, niin ainakin suurehkon tontin Lato ympärilleen vaatii. Ja suuresta tontista metsän laidassa taitaa viestiä ulkonäkökin.
Arkkitehtonisten tavoitteiden takia ikkunoissa näytetään myös säästetyn, ja saunatilat jäävät ikävän pimeiksi.
Käyttäjän kannalta huomionarvoista on se, että makuuhuoneista kaksi avautuu suoraan olohuoneeseen ja ruokailutilaan. Se vaatii perheeltä yhtäaikaista elämistä. Hyvä idea on näiden huoneiden välillä olevan vaatehuoneen läpikäytävyys.
Tuulikaappia ei ole. Eteinen on pieni, mikä johtanee kenkien ja vaatteiden leviämiseen olohuoneen puolelle.
Aika hurjalta tuntuu vanhempien makuuhuoneen sängyn paljastava sijainti lähellä ulko-ovea ja liukuoven takana.
Timo Jokelainen