Pelkona ih­mi­sil­le ke­hi­tet­tä­vien ro­kot­tei­den te­hot­to­muus: Tanska tappaa mil­joo­nia mink­ke­jä ko­ro­na­vi­ruk­sen vuoksi – Tar­tun­ta­ris­ki kasvaa myös Suo­mes­sa

Koronaviruksen on havaittu muuntuvan turkistarhoilla nopeasti, mikä pahimmillaan voisi vesittää globaalia rokotekehitystä. Suomessa tartuntoja ei ole havaittu, mutta riski on kasvanut koronatilanteen pahennuttua Pohjanmaan suunnalla.

Koronaviruksen leviäminen turkiseläintarhoille voi olla riski rokotekehitykselle.

Pandemian aiheuttanut SARS-CoV-2 -virus tarttuu ihmisen lisäksi muun muassa näätäeläimiin, kuten minkkeihin.  Manner-Euroopassa tämä on johtanut laajoihin turkiseläinten lopetuksiin.

Tällä hetkellä tilanne on erittäin paha esimerkiksi Tanskassa.

Koronatartuntoja on havaittu jo noin sadalla tilalla, ja viranomaiset ovat määränneet miljoonia minkkejä lopetettavaksi.

Rajut toimenpiteet eivät liity ainoastaan koronan aiheuttamaan riskiin turkistuotannolle, vaan myös ihmisille.

– Olemme osoittaneet, että minkit saavat tartunnan ihmisiltä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä