Pel­kis­tet­tyä ja käy­tän­nöl­lis­tä

Omistusasunnon vaihto vuokra-asuntoon vapautti nuoren pariskunnan energiaa sisustamiseen

Vaaleansiniset seinät vaativat aluksi totuttelua, mutta nyt ne tuntuvat enemmän kuin luonnollisilta. Kodin sisustus lähtee ajattelusta, jossa kaikesta tarpeettomasta on haluttu luopua.
Vaaleansiniset seinät vaativat aluksi totuttelua, mutta nyt ne tuntuvat enemmän kuin luonnollisilta. Kodin sisustus lähtee ajattelusta, jossa kaikesta tarpeettomasta on haluttu luopua.
Kuva: Jukka Leinonen

Vuokrakaksio Oulun keskustan kupeessa on iso ja valoisa. 63 neliöisessä asunnossa viihtyy nuori pariskunta yhdessä koiransa kanssa. Vuokra-asuminen ei ole heille vaihe ennen oman asunnon ostamista vaan päinvastoin, päätös palata siihen takaisin. Kaupunkilaispari oli ensiasunnon omistajia kaksi vuotta, kunnes viime syksynä tie vei takaisin vuokralaiseksi. Ratkaisu tuntuu molemmista edelleen oikealta.
Vuokra-asuminen on pariskunnan mukaan paljon stressittömämpää kuin omistusasuminen. Enää ei tarvitse kantaa samalla tavalla huolta talouden heittelevistä tilanteista. Lisäksi asunnon jälleenmyyntiarvosta huolehtiminen ei lankea vuokralaisen vastuulle
Asunto on  täyttänyt kaikki sille asetetut odotukset ja ylittänyt yllättävät esteet, kuten olohuoneen vaaleansiniset seinät. Aiemmin pariskunta ei olisi voinut kuvitellakaan kotiinsa mitään vaaleansinistä, mutta nyt ne tuntuvat luonnollisilta. Saman reaktion ovat aiheuttaneet keittiö oranssit kaapinovet.
”Se vapauttaa energiaa muualle kun ei tarvitse ajatella jokaista asunnon yksityiskohtaa. Joku muu on ne valinnut ja ne toimivat juuri täällä. Haluamme kunnioittaa vanhaa ja alkuperäistä tyyliä. On meidän asiamme sopeutua niihin”, asukkaat miettivät.

Olohuoneessa yhdistyvät vanha ja uusi. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy Risto-Matti Ratian suunnittelemaan Palaset-sarjaan, jota pariskunnalla on yhteensä 22 kappaletta. Klassikkotuotteessa nuortaparia viehätti erityisesti sen ajattomuus sekä muokattavuus. Osia voi käyttää niin kirjahyllynä kuin yö- tai sohvapöytänä. Kaikki Palaset ovat hankittu joko kirpputoreilta tai nettihuutokaupoista. Ne maalautettiin automaalarilla, jonka jälkeen ne olivat valmiit lukuisiin eri käyttötarkoituksiin.
Olohuoneen seiniä koristavat vanhat koulujen oppitaulut. Divaanipari taas edustaa modernia aikaa ja ne ovat hankittu Ikeasta.
Parveke tarjoaa mahdollisuuksia varsinkin perheen lemmikkikoiralle, joka voi sieltä seurata ohiajavaa liikennettä. Kesällä parvekkeella kukkivat mansikat ja yrtit. Parveke ei ollut elinehto asuntoa etsittäessä, mutta se on tuonut sopivasti lisätilaa asuntoon.

Omistusasunnosta luopuminen laitto pariskunnan sisustuksen uusiksi. Aiempi moderni, valkoinen sisustus sai väistyä ja huonekalujen tärkeimmäksi ominaisuudeksi nousi niiden liikuteltavuus. Vuokra-asunnossa ei ole mahdollista tehdä yhtä pysyviä muutoksia kuin omistusasunnossa, joten huonekaluilta vaaditaan muunneltavuutta.
”Vuokra-asunnossa ei kannata kiinnittää yhteen seinään valtavaa kirjahyllyä massiivisilla pulteilla. Sitä kun joutuu ennemmin tai myöhemmin kuitenkin muuttamaan, joten jokaisen huonekalun kohdalla tulee harkittua miten sen tulevaisuudessa kantaa täältä pois.”
Huonekalut ovat myös neutraalimpia, sillä niitä hankittaessa täytyy ottaa huomioon niiden istuminen myös seuraavaan kotiin.
Muuton yhteydessä pariskunta suoritti muutenkin tyhjennystä, jottei mitään turhaa tarvitsisi kuljettaa edes takaisin.
”Kaapeista lähti pois kaikki mitä ei tarvitse. Kyllä se riittää, että on yksi kahviastiasto.”
Sisustaminen on pariskunnan mukaan kivaa ja rentouttavaa, mutta liiallisena siihen saattaa mennä hermot. Siksi asunnossa uskotaan nyt saavutetun vaiheen, jossa keräily ja ostaminen saa toviksi riittää.
Suurin osa huonekaluista on ostettu kierrätettynä. Pariskunta kokee sen käytännöllisenä ja taloudellisena. Lisäksi kierrätetyissä tavaroissa on tarjolla monipuolinen valikoima.
Silti sisustuksen ei haluta olevan liian sidottu, sillä kaikki riippuu heidän mielestään vuodenajasta, tilanteesta, rahasta sekä itse asunnosta.

Pariskunnan tyyli lähtee käytännöllisyydestä. Tavaroiden määrässä pyritään minimiin ja kaikki turha on poistettu. Värejäkin halutaan käyttää kohtuudella, sopivina yksityiskohtina.
Asunnossa vallitsee värien, aikakausien ja linjojen harmonia, jossa on yhdistelty rohkeasti niin vanhaa kuin uutta, vaaleaa ja värikästä.
Asunnon eri huoneissa on erilaiset tunnelmat. Olohuone ja makuuhuone yhdistävät reilusti modernia ja kierrätettyä. Keittiön oranssit kaapit tuovat huoneeseen runsaasti väriä, jota muiden elementtien pelkistetty linja harmonisoi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä