Pariisi vaihtui Tour de Fin­lan­dik­si – Team Rynkeby pyö­räi­lee jälleen hyvän asian puo­les­ta

Team Rynkeby polkee tänä kesänä Pariisin sijasta Suomessa ja kerää varoja syöpää sairastaville lapsille.
Team Rynkeby polkee tänä kesänä Pariisin sijasta Suomessa ja kerää varoja syöpää sairastaville lapsille.
Kuva: Moilanen Jukka-Pekka

Hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue Team Rynkeby – God Morgon Oulu pyöräilee Pohjois-Suomessa tulevana viikonloppuna ja kerää varoja syöpää sairastavien lasten hyväksi.

Joukkue on perinteisesti ajanut kesäisin Suomesta Pariisiin, mutta tänä vuonna koronaviruspandemia esti pyöräilyn. Joukkue on nyt itse suunnitellut korvaavan Tour de Finland -kiertueen, jolle osallistuu suurin osa joukkueen 50 jäsenestä.

Tour de Finlandin reitti starttaa perjantaina 10.7. Oulusta ja etenee Limingan ja Kestilän kautta Rokualle. Lauantaina 11.7. joukkua polkee Rokualta Manamansaloon, Puokioon, Vaalaan ja takaisin Rokualle. Viimeisenä pyöräilypäivänä sunnuntaina reitti vie Rokualta Vaalan, Puolangan ja Ylikiimingin kautta takaisin Ouluun. Reitille kertyy pituutta yhteensä 561 kilometriä.

Kaudella 2018–2019 Team Rynkeby – God Morgon keräsi Suomessa yli 1,1 miljoonaa euroa syöpätutkimukseen ja syöpäsairaille lapsille.

Oulun joukkue on osa yhteispohjoismaista Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkuetta.