Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut Turun arkkihiippakuntaan kuuluvan seurakunnan pastorina työskennelleen miehen ehdolliseen vankeuteen seksuaali- ja virkarikoksista. Rikokset tapahtuivat huhtikuun ja syyskuun välillä vuonna 2023.
Oikeuden mukaan mies oli kirjautunut virkatehtäviinsä liittyen Snapchatiin ja viestitteli siellä seurakuntaan kuuluville lapsille seksuaalissävytteisesti. Mies muun muassa kommentoi uhrien ulkonäköä ja lähetti itsestään kuvia ilman paitaa, tuomion julkisessa selosteessa sanotaan. Selosteen mukaan viestejä oli lähes päivittäin.
Oikeus luki 43-vuotiaan miehen syyksi kolme seksuaalista kajoamista lapseen ja kolme virkavelvollisuuden rikkomista. Rangaistukseksi tuomittiin vuosi ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta.
Tuomiolauselman perusteella uhreja oli kolme. Mies määrättiin maksamaan yhdelle 3 000 euron ja kahdelle muulle 2 000 euron kärsimyskorvaukset. Oikeuden mukaan teot olivat omiaan vahingoittamaan uhrien kehitystä.
Hiippakunnan mukaan pappi teki seurakunnassa nuorisotyötä. Hiippakunta kertoi huhtikuussa, että rikosepäily tuli seurakunnan tietoon syksyllä 2023. Seurakunta teki epäilystä rikosilmoituksen.
Hiippakunnan mukaan seurakunnan kirkkoherra pidätti pastorin viranhoidosta heti, kun tieto syytteen nostamisesta oli saatu.