Kalevan palstoilla on keskusteltu isovanhempien ja erityisesti papan roolista. Tämä rooli on parhaita asioita, mitä elämässä voi saada.
Olemme päässeet ihastelemaan uutta elämää välillä jo laitoksella, mutta viimeistään sitten, kun vauva on tuotu kotiin. Vauva on suuri ihme. Pienessä ihmisessä tulee näkyväksi juuret vuosien ja vuosisatojen takaa. Vanhemmilla on suuri tehtävä lähteä kasvattamaan tätä uutta pientä ihmistä. Kastejuhlassa myös isovanhemmille ja kummeille annetaan hieman kasvatusvastuuta.
Papan roolissa huippukausi taitaa sattua aikaan, kun lapsi alkaa puhua ja jalat kantavat. Mielikuvitus ei tunne rajoja. Siinä Paroni von Münchhausen jää kirkkaasti kakkoseksi. Välillä juostaan vaikka uunin ympäri. Papan taidot riittävät vielä jalkapallo-otteluun olohuoneessa mummon katsoessa kauhulla, miten kukille käy. Peppi ja Pipsa-possu kirjat on luettu puhki, mutta Sampo Lappalainen on liian pelottava.
Olemme saaneet olla kotimiehinä, kun vanhemmat ovat lähteneet yhden tai kahden yön reissuun. Ensimmäinen kerta on jännittävä. Miten voi antaa isän ja äidin mennä. Kun tästä on selvitty, jossain vaiheessa tulee heitä kova ikävä. Silloin ovat isovanhempien taidot koetuksella.
Vähän isompien kanssa on helpompaa. Lähes aina tulee kuitenkin totuuden hetki. Täällä on tylsää. Silloin ei auta muuta kuin kertoa, että psykologien mielestä vanhempien ja isovanhempien tehtävä on aiheuttaa lapsille tylsyyden tunnetta.
Nämä kotimieshommat ovat mahtavia, mutta niin vain on, että palautumiseen menee suurin piirtein saman aika kuin itse tehtävään kului. Samalla on ihmetelty, miten itse selvisimme aikoinaan näistä vuosista.
Pikkuhiljaa lapset saavat uutta ajateltavaa ja uusia kavereita. Papan ja mummin rooli jää vähäisemmäksi. Mutta ehkäpä lapsuusvuosien mukavat ja turvalliset hetket papan kanssa kantavat elämässä vielä pitkään. Ja onhan se hienoa, kun rautakauppaan mennessä kuului pojanpojan reipas ääni. ”Mitä saisi olla?”
Tässä roolissa olen saanut kuulla monenlaisia nimityksiä: pappa, pappali, pappuli. Kokouksesta tullessani kuului kolmevuotiaan ääni: ”Sieltä se lippalakkiherra tulee.”
Pauli Määttä
Kempele