Poliisi sai sunnuntaina illalla tiedon, että miestä olisi Paltamossa pahoinpidelty vasaralla ja teräaseella.
Poliisipartiolle selvisi paikan päällä, että samassa asunnossa olleiden miesten välille oli syntynyt riitaa ja 1970-luvulla syntyneen miehen epäillään sen seurauksena vahingoittaneen 1950-luvulla syntynyttä miestä vasaralla ja teräaseella, kerrotaan poliisin tiedotteessa.
Poliisi otti tapon yrityksestä epäillyn miehen kiinni tapahtumapaikalla.
Tiedotteesta selviää, että poliisilla oli sunnuntaina illalla myös toinen tehtävä Paltamossa.
Poliisi sai ilmoituksen, että 1950-luvulla syntynyt humalainen mies oli käsitellyt luvallista asettaan siten, että asunnossa ollut 1960-luvulla syntynyt nainen koki tilanteen uhkaavaksi.
Poliisi otti miehen kiinni. Häntä epäillään ampuma-aserikkomuksesta ja laittomasta uhkauksesta.
Tiedotteessa kerrotaan, että alustavan selvityksen mukaan pariskunnan välille oli syntynyt riitaa ja mies oli siksi ottanut aseen esiin.