Oulun ydinkeskustan kehittäminen maanpäällisin osin pääsee liikkeelle, kun osuuskauppa Arina, Lemminkäinen infra ja Muhoksen Romu sopivat Galleria-korttelin eteläpuolisten osien purku- ja pohjarakennusurakoista.
Torstaina järjestettiin päivällä Kauppurienkadun varressa Pajarinkulman pihalla muodollinen työmaan avaus, kun Sokos-kauppakeskuksen tieltä purettavan Pajarinkulman puisteluparvekkeet nipistettiin purkukoneella alas.
Osuuskauppa Arina rakentaa paikalle Sokos-kauppakeskuksen, joka laajenee Isonkadun toiselle puolelle Sampo-taloon. Sampo-talossa toimii muun muassa ravintola Torrero.
Sokos-kauppakeskus on lähes 20000 neliön kokonaisuus, johon kuuluu myös Galleria-korttelin ja Sampo-talon väliin jäävä katettava Isokatu kesäkatu.
Tavarataloon tulee myös Sokos-Herkku, kahviloita, kokoustilat ja vetovoimaisia vuokralaisia.
Lisäksi kortteliin rakennetaan asuntoja ja toimistotiloja.
Kauppakeskus työllistää noin 400 ihmistä. Uusia työpaikkoja näistä arvellaan olevan 300.
Osuuskauppa Arina sijoittaa kauppakeskukseen yli 100 miljoonaa euroa.
Arina vastaa myös yhteyksien rakentamisesta kallioparkkiin. Tämän kustannukset ovat 14 miljoonaa euroa, josta puolet on osallistumista varsinaisen Kivisydämen kustannuksiin.
Tavoitteena on, että uusi Sokos-tavaratalo avataan joulukauppaa 2015 varten.