Mainos

Päivi Tuo­hi­maan pit­kä­ai­kai­nen haave to­teu­tui – yrit­tä­jä vei per­heen­sä sa­pat­ti­va­paal­le Kreikan Thas­sok­sel­le

Päivi Tuohimaa suunnitteli perheensä kanssa sapattivapaata monen vuoden ajan – nyt se toteutuu tänä vuonna kreikkalaisella saarella.

Päivi Tuohimaa sanoo tajunneensa, miten paljon helpompaa on suunnitella töitä levosta käsin. ”Ei säätäen, tohottaen ja eläen niin, ettei mikään riitä.”
Päivi Tuohimaa sanoo tajunneensa, miten paljon helpompaa on suunnitella töitä levosta käsin. ”Ei säätäen, tohottaen ja eläen niin, ettei mikään riitä.”
Kuva: Tilda Tuohimaa

Yrittäjä Päivi Tuohimaa mietti Thassoksen saarella erään kesäisen lomamatkan aikana, kuinka mahtavaa siellä olisi asua vuoden verran ja työskennellä. Kreikan talven kokeminen kiinnosti. Puoliso piti ajatusta hyvänä.

”Mieheni totesi, että meidän pitää vaan alkaa suunnitella, säästää ja haaveilla”, Päivi Tuohimaa muistelee.

Lomamatkasta vierähti kuusitoista vuotta ennen kuin toive toteutui.

”Irtiotosta haaveillessa ja sitä suunnitellessa elämässä tapahtui paljon muutoksia. Jossain vaiheessa tuli eteen suuria asioita yhtä aikaa: muutto, valtava remontti. Muksuilla koulun, kodin ja kaveripiirin vaihtuminen. Lisäksi stressaavat työt painoivat päälle ja jouduin eräässä vaiheessa pitkälle sairauslomalle. Tämän kaiken tapahtuneen jälkeen aloimme miettiä, että entäpä jos haaveilemamme Kreikan vuosi olisikin puoli vuotta kestävä totaalinen sapattivapaa”, Tuohimaa kuvailee.

Helmikuun lopussa Tuohimaan perhe lähti matkaan kohti Kreikan kaunista saarta, Thassosta.

”Karkasimme karkauspäivän pakkas­aamuna.”

Koronatilanne yllätti

Sapattivapaa ei ole sujunut yllätyksittä, ja varsinkin alussa oli edessä sopeutuminen vieraan maan lisäksi täysin uuteen tilanteeseen.

”Kun saavuimme tänne maaliskuun alkupuolella, oli korona eskaloitunut aika pahaksi. Lähtiessä ei ymmärtänyt, että epidemia muuttuisi pandemiaksi. Tänne tultuamme saari laitettiin kiinni heti parin päivän päästä”, Tuohimaa kertoo.

Pian saarelle muuton jälkeen Tuohimaiden kahden lapsen koulunkäynti muuttui etäopiskeluksi.

Perhe opetteli sopeutumaan uuteen kotiinsa, kreikkalaiseen kulttuuriin ja tapaan hoitaa asioita.

Päivi Tuohimaan yritys on nimeltään Uskallus.
Päivi Tuohimaan yritys on nimeltään Uskallus.
Kuva: Tilda Tuohimaa

”Vajaan kahden kuukauden ajan vietimme oman porukan kanssa, eikä se pelkkää autuutta ollut. Samalla tajusi kuitenkin kuinka onnekas oli, että sai olla eristyksen ajan täällä. Saimme lenkkeillä koirien kanssa ihanissa maisemissa rannoilla ja vuoristoissa. Lähes koko ajan oli upeat säät, oikeastaan ei olisi ollut syytä valittaa mistään”, Tuohimaa toteaa.

Koronaeristyksen aikana monenlaiset tunteet kuohuivat ja aika kirvoitti myös koskettavia keskusteluja sekä kohtaamisia perheen sisällä.

”Kahden teinin ja temperamenttisten, mutta kehityskelpoisten vanhempien kesken otettiin välillä yhteen äänekkäästi.”

Tuohimaa kertoo, että kun toukokuussa rajoituksia alettiin purkaa Kreikassa asteittain, pääsi elämä Thassoksella tietyllä tavalla alkamaan kunnolla.

”Lapsilla alkoi kesäloma ja samalla myös meillä aikuisilla uusi elämä.”

Opettelua vain olemaan

Monet Tuohimaan ystävät ja tuttavat ovat ihmetelleet, miten perhe saa aikansa kulumaan.

”Sapattivapaa Kreikassa saattaa kuulostaa siltä, että laiskottelisimme päivät pitkät ja kiskoisimme ouzoa. Kuitenkin jokainen, jolla on perhe, tietää, että tekemistä riittää vaikkei töitä tekisikään. Olemme ahkerasti opetelleet vain olemaan. On rentouttavaa istua terassilla ja katsella auringonlaskua ilman, että takaraivossa kirnuaa ajatus seuraavasta asiasta, joka pitää tehdä. Se on vapauttavaa.”

Päivi Tuohimaan yritys on nimeltään Uskallus, ja sen toimenkuvaan kuuluu johtajuus-, esimies- ja työelämävalmennukset.

”Yritykseni on valmennuspaja, jossa autan ihmisiä ja yrityksiä uskaltamaan. Pyrin tukemaan heitä niin, että he kykenisivät olemaan rohkeita ja kohtaamaan itsensä, niin pelkonsa kuin potentiaalinsakin”, Tuohimaa luonnehtii.

Sapattivapaan aikana Uskallus-yrityksen luotsaajalle on ollut tärkeintä unohtaa jatkuva huoli töistä ja ainainen kiire.

”Päänsisäinen myllerrys on rauhoittunut. Olen tajunnut sen, kuinka paljon helpompaa ja vapauttavampaa on suhtautua töihin levosta käsin. Ei säätäen, tohottaen ja eläen niin ettei mikään riitä. Ollen aina tavoitettavissa ja itsensä unohtaen. Yritykseeni liittyvät uudet kehitysajatukset ovat syntyneet sapattivapaani aikana nimenomaan rauhasta ja levosta käsin. Ne ovat kehkeytyneet juuri silloin, kun en ole varsinaisesti yrittänyt suunnitella mitään uutta.”