
Jos oululainen Päivi Mäkelä, 30, pysäyttää sinut kadulla, olet todennäköisesti tehnyt häneen vaikutuksen. Inspiroivia tyylejä etsiskelevä Mäkelä kuvaa oululaisten asukokonaisuuksia ja julkaisee niitä Ouluuks-nimisellä katutyylisivustollaan.
– Idea oli kytenyt mielessä pitkään, ja kun kesällä 2016 jäin äitiyslomalle, aloin taas pyöritellä ajatusta katutyylisivustosta. Aluksi julkaisin kuvia Instagramissa ja Facebookissa ja myöhemmin tein myös omat nettisivut, Mäkelä kertoo.
Harrastuksensa pariin eli tyylejä metsästämään Mäkelä lähtee aina kun työkiireiltä ja lapsenhoidolta ehtii. Kohteeksi valikoituvat yksinkertaisesti he, joiden tyyli pistää jollakin tavalla silmään.
– Kyllä ihmisestä yleensä näkee, jos hän panostaa pukeutumiseensa. En myöskään halua kuvata vain sellaisia, jotka ovat minun tyylisiä, vaan kaikenlaiset tyylit kiehtovat.
Yleensä ihmiset suostuvat mielellään kuvattavaksi. Kuvauksen lomassa syntyy usein mielenkiintoisia keskusteluja pukeutumiseen liittyen.
– Kohteliaisuudella on tietysti hyvä lähestyä. Aluksi kerron ihmiselle, että näytät todella hyvältä, ja siitä juttu sitten lähtee. Jotenkin näen sen, jos ihminen on kiinnostunut pukeutumisesta, ja yleensä silloin hän on myös suostuvainen kuvattavaksi. Harvemmin kukaan kieltäytyy.
Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle ja se ilmestyy Oulun alueella torstaisin.