-

Pak­ka­huo­neen perhe

Oulun keskustassa on koti, jossa eri ikäiset ja eri elämäntilanteissa olevat asukkaat ovat löytäneet toisistaan yhteisön. Kommuunissa lauletaan karaokea ja pidetään lettukestejä, mutta myös omaan rauhaan saa vetäytyä.

"Minä luulin, että kommuunissa on aina hirveä häly päällä", hämmästeli Päivi Korttilallin, 52, tytär ympäröivää hiljaisuutta astuessaan ensimmäistä kertaa äitinsä asuttamaan kommuuniin.

Tyttären ennakko-oletus ei ole ainoa, johon Korttilalli on törmännyt.

– Kommuunissa asuvia saatetaan pitää jonain haihattelevina hippeinä, ja asuintilojen oletetaan olevan sotkuisia ja rauhattomia. Lisäksi ajatellaan, että kun tänne muuttaa, menettää yksityisyytensä, hän hymähtää.

Korttilalli on asunut kommuunissa Oulun keskustassa tammikuusta asti. Takana oli avioero ja muutto kaupunkiin omaan yksiöön paria vuotta aikaisemmin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä