Pelastuslaitos sai lauantai-iltana kello kymmenen jälkeen hälytyksen tulipalosta Kempeleen Honkasen alueelle.
Pelastuslaitoksen mukaan liikerakennuksen pysäköintialueella oli sytytetty palamaan pahvilaatikoita ja muuta palavaa materiaalia.
Kun pelastuslaitoksen yksiköt saapuivat paikalle, palo oli jo sammunut itsestään ja tekijät poistuneet paikalta. Tilanteesta ei aiheutunut henkilö- tai omaisuusvahinkoja.
Tiedotteessa pelastuslaitos kehottaa huoltajia keskustelemaan lastensa kanssa avotulen turvallisesta käsittelystä ja tulipaloista mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Pelastuslaitos muistuttaa myös, että vaikka henkilö ei olisi ikänsä puolesta rikosoikeudellisessa vastuussa, hän voi silti joutua vahingonkorvausvastuuseen aiheuttamastaan vahingosta.