Pää­mi­nis­te­ri Marin kieltää käyt­tä­neen­sä huu­mei­ta, sanoo Ylelle ole­van­sa valmis huu­me­tes­tiin: "Mi­nul­la ei ole mitään sa­lat­ta­vaa"

Marin: Olen harmissani, että videoita on vuodettu julkisuuteen. Tuntuu pahalta, että ne on julkaistu.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo, että hän voi tarvittaessa mennä huumetestiin, mutta hän kieltää käyttäneensä huumeita.

– Minulla ei ole mitään salattavaa. En ole käyttänyt huumeita, Marin sanoi Ylen mukaan.

Asiasta kertoo myös Helsingin Sanomat.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että vapaaehtoinen huumeseula voisi olla hyvä vaihtoehto.

Marin kommentoi sosiaalisessa mediassa levinneitä juhlintavideoita koskevaa kohua ensin SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kuopiossa ja myöhemmin vielä toimittajille Kuopion lentokentällä.

Ylen haastattelussa Marin myös totesi, ettei itse kuule videolla puhuttavan kohua aiheuttaneesta "jauhojengistä", vaan jotain muuta.

Marin: "Olen tanssinut, laulanut, juhlinut, tehnyt täysin laillisia asioita"

Pääministeri Marin totesi aiemmin torstaina olevansa harmissaan, että videoita hänen yksityisestä juhlimisestaan on vuodettu julkisuuteen. Videot on hänen mukaansa kuvattu kesällä kahdessa yksityisasunnossa, joista toisessa oli paikalla myös sellaisia ihmisiä, joita hän ei tuntenut.

Marin kertoo viettäneensä pitkää iltaa ystävien kanssa muutama viikko sitten ja juoneensa mietoja alkoholijuomia. Huumeita hän ei ole käyttänyt, eikä nähnyt muidenkaan käyttävän.

– Itse en ole käyttänyt huumeita, enkä ole käyttänyt mitään muuta kuin alkoholia – olen tanssinut, laulanut, juhlinut, tehnyt täysin laillisia asioita – enkä ole myöskään ollut tilanteessa, joissa olisin nähnyt tai tiennyt muiden näin toimivan, Marin sanoo.

Marin ei kommentoi sitä, kuka videot on kuvannut tai missä ne on kuvattu.

Hänen mukaansa turvahenkilöt olivat läsnä alueella, mutta eivät sisällä asunnoissa.

Lue myös:
Kom­ment­ti: Ma­ri­nil­la on oikeus juhlia vil­lis­ti, mutta uudet bi­le­vi­deot osoit­ta­vat pahoja puut­tei­ta pää­mi­nis­te­rin har­kin­ta­ky­vys­sä

"En halua menettää uskoani ihmisiin"

Marin sanoi tienneensä että häntä kuvataan, mutta luottaneensa siihen, että videoita ei julkaistaisi, koska ne ovat yksityisiä ja yksityisissä tiloissa kuvattu.

– Itse näen että siinä, että tanssii ja juhlii ja laulaa ja viettää hauskaa iltaa ystävien kanssa ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta olen harmissani kyllä siitä, että nämä videot ovat levinneet ja niitä on levitetty.

– Tuntuu pahalta, että ne on julkaistu.

Hän sanoo ymmärtävänsä, että vaikka hän haluaa luottaa ihmisiin ja heidän harkintaansa ja ystävällisyyteensä myös nykyisessä asemassaan, siihen ei aina voi luottaa.

– Mutta en minä halua menettää uskoani ihmisiin. Aion edelleen olla ystävä ystävieni kanssa.

Marin on aiemmin sanonut, että hän haluaa ravistella pääministeri-instituutiota. Hänen mukaansa videot eivät kuitenkaan liity siihen millään tavalla eikä kyse ole mistään mediastrategiasta.

– Haluan osoittaa, että näissäkin tehtävissä toimii aivan tavallisia ihmisiä, joilla on tavallinen elämä. Itselläni on perhe-elämä, on työelämä, ja kyllä, minulla on myös vapaa-aikaa, jota vietän ystävieni kanssa ja aika varmasti samalla lailla kuin monet ikäiseni.

Hän sanoo aikovansa vastedeskin olla ihan sama ihminen kuin tähän asti ja toivovansa, että se hyväksytään.

– Me elämme demokratiassa ja vaaleissa jokainen voi ratkaista näitä kysymyksiä.

– Ajattelin ihan työtehtäviä tehdä ja niihin keskittyä kuten tähänkin asti, hän sanoi jatkosuunnitelmistaan.

Muokattu 18.8.2022 kello 14.25: Jutun otsikkoa ja alkua päivitetty uusilla tiedoilla koskien huumetestiin menemistä.

Ilmoita asiavirheestä