Pohjoissuomalaisten asiaa ajavat omilla suunnillaan monet vaikuttajatahot, mutta olennaisinta on aina se, miten pohjoisen ääni kuuluu poliittisessa päätöksenteossa: eduskunnassa ja vallassa olevan hallituksen päätöksissä.
Keskeisinä alueen linkkeinä, vaikuttajina ja päättäjinä toimivat kansanedustajat. Alueen edun ajaminen ei ole kansanedustajan työn ainoa sisältö mutta aivan sen ydintä. Vahva paneutuminen juuri tähän lienee myös keskivertoäänestäjän toiveiden mukaista.
Tämän tehtävän hoidossa tarvitaan yhteistyökykyä yli puoluerajojen sekä valmiutta kuulla äänestäjien lisäksi alueen muita edunvalvojia: esimerkiksi maakuntien liittoja, talouselämän järjestöjä, koulutus- ja tutkimusmaailmaa. Jos nämä yhteydet klikkaavat, on vaikea uskoa, että maakunnan asian ajaminen sujuu mallikkaasti.