
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) mukaan Oulu tarvitsee kansainvälistä osaamista menestyäkseen. Ylioppilaskunta ei pidä lukukausimaksuja oikeana keinona edistää kansainvälisyyttä.
Vuonna 2010 alkoi kokeilu, jossa suomalaiset korkeakoulut ovat voineet velottaa lukukausimaksuja EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta.
Kokeilun yhteydessä toimii apurahajärjestelmä, jonka seurauksena vain vähäinen joukko opiskelijoita maksaa opintonsa itse. Heistä yksikään ei opiskele Oulun yliopistossa.
OYY:n mukaan kokeilu on tuonut korkeakouluille lisää kustannuksia ja hallinnollista työtä. Lisäksi Oulun yliopistoon hakeneiden ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä on laskenut.
OYY:n hallituksen puheenjohtaja Eero Manninen sanoo tiedotteessaan, että ulkomaalaiset opiskelijat edistävät myös kotimaisten opiskelijoiden monikulttuurisuutta.
Jos joka neljäs ulkomainen tutkinto-opiskelija jää valmistuttuaan Suomeen töihin, he maksavat oman tutkintonsa 2-3 vuodessa ja veroina myös pois lähtevien tutkinnot.