Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamisen periaatepäätöksen tekijät on päästetty toistaiseksi kovin vähällä. Kokoomusvetoisen sinipunahallituksen jäsenet pääministeriä myöten ovat kuitanneet roolinsa sivulauseella.
Vastikään elinkeinoministeri Jan Vapaavuori selitti, ettei kukaan ei voinut kuvitella sellaista röyhkeyttä ja pääministeri Aleksander Stubb, että päätös tehtiin sen hetkisillä tiedoilla.
Silloin tiedettiin, ettei Venäjä ollut kohdistamassa asevoimiaan Suomeen, mutta oli miehittämässä toista naapuriaan Ukrainaa. Kuka mitäkin tiesi tai olisi pitänyt tietää, ja oliko päättäjillä valtiomiesmäistä perspektiiviä?
Viikko valtioneuvoston 18.9.2014 tekemän päätöksen jälkeen vihreät jätti hallituksen. Ympäristöministeri Ville Niinistö oli ilmoittanut jo aiemmin vihreiden lähdöstä muun muassa siksi, että Fennovoima-hankkeen toteuttaminen venäläisen Rosatomin kanssa on poikkeuksellisen huono. Päätöstä perusteltiin pääasiassa sähkön saannin turvaamisella, eivätkä ulko- ja turvallisuuspoliittiset uhkakuvat saaneet riittävää painoarvoa.