Oulussa toimii kaksi POP-ryh­män pank­kia, jotka kil­pai­le­vat kes­ke­nään – Ver­tai­lun mukaan pienen pank­ki­ryh­män asiak­kaat ovat tyy­ty­väi­sim­piä

Pankit joutuvat tasapainoilemaan digitaalisten keksintöjen ja henkilökohtaisen palvelun välillä pitääkseen asiakkaat tyytyväisinä

– Pyrimme reagoimaan nopeasti asiakkaiden yhteydenottoihin, sanoo POP Pohjanmaan liiketoimintajohtaja Asko Juntunen. Juntusen juttuseurana asiakasneuvoja Hanna Kuiri.
– Pyrimme reagoimaan nopeasti asiakkaiden yhteydenottoihin, sanoo POP Pohjanmaan liiketoimintajohtaja Asko Juntunen. Juntusen juttuseurana asiakasneuvoja Hanna Kuiri.
Kuva: Pekka Peura

Pienen pankkiryhmän ja pienen pankin toiminta voi olla asiakkaiden mielestä mieluisaa. Tästä todistaa vuotuinen EPSI Ratingin tekemä pankki- ja rahoitusalan asiakastyytyväisyystutkimus, jonka kärjessä on useana vuonna peräkkäin ollut POP Pankki.

Kaikkien pankkien asiakastyytyväisyys oli tutkimuksen mukaan hyvällä tolalla.

Oulussa toimii kaksi POP-ryhmän pankkia, joilla on yhteensä kolme konttoria.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä