Oulussa maa­nan­tain aikana ilmi 9 uutta ko­ro­na­tar­tun­taa, sai­raa­la­hoi­toon jou­tu­nei­den määrä kas­va­nut jyr­käs­ti sun­nun­tain-maa­nan­tain aikana

Oulun keskustassa sijaitsevassa pubissa on voinut viime viikolla altistua koronatartunnalle kahtena iltana, kaupunki kertoo.

Sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrässä on tapahtunut sunnuntain-maanantain aikana merkittävä hyppäys, Oulun kaupunki kertoo tiedotteessaan.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa on nyt hoidossa 11 koronapotilasta.

– Määrä on noussut merkittävästi eilisestä, jolloin OYSissa oli hoidossa alle viisi koronapotilasta, kaupungin terveysjohto toteaa tiedotteessa.

Oulun kaupunginsairaalassa on hoidossa lisäksi kuusi koronapotilasta.

Kaupungin alueella on tullut maanantaina kello 16 mennessä tietoon 9 uutta koronatartuntaa.

Lukua luonnehditaan korkeahkoksi kun huomioidaan, että viikonvaihteissa otettujen näytteiden määrä on alhaisempi kuin arkena.

Merkittävää on, että nyt varmennetuista tartunnoista suurin osa oli tuntemattomasta lähteestä. Tiedetyissä tartuntalähteissä kyse on puolestaan ollut perheen sisällä ja työpaikoilla saaduista tartunnoista.

Karanteeniin on tänään asetettu Oulussa 59 henkilöä. Uusia joukkoaltistumisia ei ole kaupungin mukaan ilmennyt.

Kaupungin ja THL:n päivittäiset koronaluvut eroavat toisistaan, sillä THL:n luvuissa on mukana aiempien päivien tartuntoja. Oulu tiedottaa kunkin päivän aikana tietoon tulleet tuoreet tartunnat. Pitkällä aikavälillä rekisteröidyt tartuntaluvut kuitenkin täsmäävät.

Altistusriski keskustan pubissa

Kaupunki varoittaa, että viime viikolla virukselle on voinut altistua keskustassa sijaitsevassa St. Michael -anniskeluravintolassa tiistaina 12.1. kello 14–23 ja keskiviikkona 13.1. kello 20.30–23 välisenä aikana.

– Tuolloin tiloissa asioineiden kannattaa seurata mahdollisten oireiden ilmaantumista ja mennä herkästi testeihin, tiedotteessa neuvotaan.

Oulu on edelleen leviämisvaiheessa, mutta tartuntojen kasvu näyttää tasaantuneen. Ilmaantuvuus on edelleen korkea. Oulussa 14 vuorokauden ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on 109,4, Pohjois-Pohjanmaalla 63,3

Testaaminen on jatkunut aiempien viikkojen tapaan rauhallisena. Oulun kaupungin näytteenottopisteet sijaitsevat Limingantullin näytteenottopisteellä ja koronavastaanotoilla. Limingantullin näytteenottopiste on avoinna joka päivä, myös viikonloppuisin ja arkipyhinä. Viikonloppuisin ja arkipyhinä näytteenotosta Limingantullin näytteenottopisteellä vastaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Lisäksi koronanäytteitä otetaan yhteispäivystyksessä, yksityisillä lääkäriasemilla ja työterveyshuolloissa.

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontuu taas huomenna tiistaina 19.1. arvioimaan Pohjois-Pohjanmaan epidemiatilannetta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä