Sosiaalisessa mediassa levisi keskiviikkoaamuna tieto useiden jäniksen raatojen löytymisestä Oulun alueella. Raatoja sanottiin löytyneen ainakin Kaukovainion ja Hiirosen alueelta.
Oulun kaupungin piiripuutarhuri Tuomo Kotasaari vahvistaa tiedon olevan totta.
– Joitain ilmoituksia on tullut. Me käymme keräämässä nämä raadot hävitettäväksi kaupungin alueilta, Kotasaari kertoo.
Löytyneissä raadoissa on sekä rusakoita että metsäjäniksiä.
Kotasaari kertoo, että jänisrutto esiintyy aaltoina kannan vaihteluiden mukaan. Yleensä silloin kun kanta on runsaimmillaan, rutto leviää tehokkaammin ja harventaa näin osaltaan suurta kantaa.
– Joskus on näitä lähetetty riistakeskuksen pyynnöstä tutkittavaksikin.
Kotasaari muistuttaa, että mikäli raadon löytää omalta pihaltaan, sitä hävittäessä kannattaa suojautua asianmukaisesti hengityssuojaimin ja suojavaattein. Yleisillä alueilla olevista raadoista pyydetään ilmoittamaan Oulun Infralle.
Jänisrutto voi tarttua ihmiseen. Jänisruton oireita ovat kuume, ihon paukama, kyseisen ihoalueen lähimpien imusolmukkeiden turpoaminen sekä joskus keuhkokuume. Jos tauti todetaan, se hoidetaan aina antibiooteilla.
Jänisrutto ei yleensä tartu koiriin tai kissoihin, eikä välity niiden kautta ihmisiin. Raadoissa voi kuitenkin olla muita loisia tai mahdollisesti joku muu tauti, joten lemmikkiä ei kannata päästää raatojen lähelle.
Juttua muokattu 19.8. klo 12.10. Muutettu Riistantutkimuslaitos riistakeskukseksi. Lisätty tieto siitä, että löytyneet raadot ovat sekä rusakoita että metsäjäniksiä.