Oulussa järjestetään tänä syksynä vertaistukiryhmä miehille, jotka ovat kokeneet seksuaaliväkivaltaa aikuisiällä. Ryhmän järjestävät Oulun kriisikeskus ja Tietoiseksi-hanke.
Miehet jäävät helposti avun ulkopuolelle, sillä seksuaaliväkivalta nähdään voimakkaasti sukupuolittuneena ja mies pelkästään tekijänä, kertoo seksuaaliväkivaltatyön asiantuntija Anu Heikkinen.
– Tarve ryhmälle on noussut käytännön työstä. Tiedämme, että myös miehiä on seksuaalisen väkivallan kokijoina, mutta siitä ei uskalleta puhua tai asiaa häpeillään, hän sanoo.
Heikkinen toivoo, että aihe tuotaisiin yhteiskunnalliseen keskusteluun ja se tunnistettaisiin ilmiönä.
– Naisten kokemasta seksuaaliväkivallasta puhutaan huomattavasti enemmän, mutta miesten kokemana se on aika voimakas tabu.
Keskustelua ja vertaistukea
Ryhmän tarkoituksena on löytää keinoja asian käsittelyyn ja lisätä turvallisuuden tunnetta.
Järjestäjät ymmärtävät, että seksuaalista väkivaltaa kokeneiden miesten tavoittaminen voi olla haasteellista. Sieltä kuitenkin rohkaistaan miehiä hakemaan apua.
– Haluamme tuoda esille, että tämä ilmiö on oikeasti olemassa. Siihen voi ja saa hakea apua. Ihmiset eivät ole yksin sen kanssa, Heikkinen sanoo.
Syksyllä Oulussa aloittava ryhmä on ammatillisesti ohjattu ja siellä käsitellään asioita keskustelemalla ja erilaisilla harjoitteilla. Ryhmään voi ilmoittautua 16. syyskuuta asti sähköpostitse osoitteeseen maija.kylmaniemi@oulunkriisikeskus.fi.
Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa. Ensimmäinen kokoontuminen on 28. syyskuuta. Ryhmään voi osallistua anonyymina.