Oulussa 11 jouk­ko­al­tis­tu­mis­ta ko­ro­nal­le kou­luis­sa ja päi­vä­ko­deis­sa – Yli 40-vuo­tiais­ta jo 85 pro­sent­tia saanut yk­kös­ro­kot­teen

Oulu on epidemian toiseksi pahimmalla tasolla eli kiihtymisvaiheessa, kerrotaan Oulun kaupungin tiedotteessa.

Viime viikon uusien tartuntojen ja altistumisten määrät säilyivät samana edelliseen viikkoon nähden. Taso molemmissa on kuitenkin korkea.

Tartuntalähteinä viikolla olivat perheen sisäiset tartunnat, yksityiset tapaamiset, työpaikat, ravintolat ja yleisötapahtumat. Tuntemattomasta lähteestä olevien tartuntojen osuus säilyi pienenä, edellisen viikon tapaan noin 13 prosentissa.

Joukkoaltistumisia tuli ilmi 11 viime viikon aikana. Joukkoaltistuksia tapahtui kouluilla (Pitkäkankaan koulun 3A, Madekosken koulun 6A), päiväkodeissa (Pikku-Ainon päiväkoti, Riihitontun päiväkoti), yksityistilaisuuksissa ja harrasteryhmissä.

Koronanäytteitä otettiin 3 400 viime viikolla, mikä oli hieman vähemmän hieman edelliseen viikkoon verrattuna. Näytteenottoa jouduttiin resursoimaan lisää.

Rokotekattavuus nousee Oulussa hyvin. Ensimmäisen koronarokotteen on saanut yli 40 -vuotiaiden ikäryhmässä jo 85 prosenttia. Myös nuorten 12–15-vuotiaiden rokotekattavuus alkoi viime viikon kuluessa nopeasti nousta. Eniten tulisi panostaa lisää ikäryhmään 20–39-vuotiaat, kerrotaan tiedotteessa.

Alueellinen koordinaatioryhmä arvioi tilannetta uudelleen huomenna tiistaina 17.8.2021.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä