Ou­lun­por­tin jät­ti­ko­koi­sen liik­keen tont­ti­va­rauk­sen koko pie­ne­nee liki yhteen nel­jän­nes­osaan aiem­mas­ta

Oulunportin työpaikka- ja liiketoiminta-alueen jättivarauksen koko kutistuu 10 000 kerrosalaneliön aiemman 37 000 kerrosalaneliön sijasta.

Oulu
Oulunportti sijaitsee Pohjantien varressa Kaakkurin ja Perävainion välissä Oulun eteläosassa. Arkistokuva.
Oulunportti sijaitsee Pohjantien varressa Kaakkurin ja Perävainion välissä Oulun eteläosassa. Arkistokuva.
Kuva: Pekka Peura

Varauksen tehneen yhtiön Newsec Asset Managementin kiinteistöjohtajan Janne Mäkelän mukaan liikkeen laajuustarve pienenee alkuperäisestä eikä taustalla ole dramaattisia syitä.

Kalevalla ei ole tiedossa, mikä liike suunnittelee tiloja tontille. Oulun kaupungingeodeetin Kaija Puhakan mukaan ainoastaan päivittäistavarakauppa on suljettu pois kaavoituksessa.

Tontille mahdollisesti tuleva liike ei toimi Oulussa tällä hetkellä. Nyt varausta jatketaan yhdellä vuodella, mutta sen jälkeen jatkamisen ehtona on, että toimija toteuttaa myös muita investointeja Oulussa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä