Oulun yliopiston hallitus on päättänyt vuonna 2019, että johtoa täytyy palkita kuten yritysmaailmassa. Mielestäni johdon tulospalkkiot eivät kuulu akateemiseen tiedeyhteisöön, sillä yliopiston tulos on koko henkilöstön tekemä työ, eikä vain yksittäisen yliopiston johtoon kuuluvan henkilön. Vastaavaa vain johdon palkitsemisjärjestelmää ei ole muissa Suomen yliopistoissa. Tämä palkitsemisautomaatti jakaa tänä vuonna rahaa noin 343 000 euroa johtoon kuuluville.
Lukijalta
Mielipidekirjoitus