Oulun yli­opis­tol­le 125 000 euron lah­joi­tus TEK:ltä

Tekniikan akateemiset TEK lahjoitti 120-vuotisjuhlaseminaarinsa yhteydessä tiistaina Oulun yliopistolle 125 000 euroa.

Kuva: Essi Puuri

Tekniikan akateemiset TEK lahjoitti 120-vuotisjuhlaseminaarinsa yhteydessä tiistaina Oulun yliopistolle 125 000 euroa. 

TEK kertoo osoittavansa osoittaa mieltään korkeakoululeikkauksia vastaan tekemällä juhlavuotensa aikana maamme yliopistoille lahjoitukset, jotka on suhteutettu tekniikan ja matemaattis-luonnontieteellisten alojen valmistuvien määrään. Lahjoitukset tehdään TEK:n sijoitetusta pääomasta, joten ne eivät vaikuta jäsenmaksun suuruuteen.

Valtiovallan tervehdyksen juhlaseminaariin toi Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

- Luonnonvaroiltaan köyhä Suomi on noussut yhdeksi maailman johtavista maista teknologiaa soveltamalla, Heinonen totesi.

Heinonen kiitteli Oulun alueen toimijoita tuloksellisesta yhteistyöstä.

Ilmoita asiavirheestä