Oulun tal­vi­so­taa muis­te­le­mas­sa

Oli tammikuun ensimmäinen päivä 1940. Olin kotonani maalla viettämässä uutta vuotta. Oli kova pakkanen. Taivas oli kirkas ja aurinkoinen. Oli viholliselle erinomainen lentoilma ja sitä se käytti hyväkseen. Keskellä kirkasta talvipäivää alkoi kuulua kummaa huminaa, joka voimistui voimistumistaan kunnes kuului korvia huumaava pauhu pakkastaivaalta. Huomasimme, että viholliskoneet olivat suurena laivueena tulossa kohti Oulua. Tyrmistyneinä seurasimme niitä. Emme uskaltaneet edes pihalle mennä. vähitellen ääni etääntyi. Sitten jysähti. Tiesimme, että koneet pommittivat Oulua. Juoksimme ulos. Seisoimme pihalla pakkasessa, lumihangessa. "Oulu on tulessa", huusimme kuin yhdestä suusta. Kuului jysäys ja taas jysäys, kauheita järähdyksiä jatkuvasti. Kotini oli kymmenen kilometrin päässä Oulun kaupungista. Sinne näkyi ja kuului sodan kauhu, kiihtyvä jyminä, konekiväärien papatus. Ilman täyttivät paksut, punahehkuiset tulilieskat, jotka seurasivat jysähdyksiä. Mahtava musta savupilvi täytti koko taivaan Oulun yllä. Savun haju kantautui meille saakka. Suomalaiset IT-tykit ja konekiväärit papattivat jatkuvasti, jyrisivät yhtenä soittona, mutta mitään ei näyttänyt olevan tehtävissä. Vihdoin tuli toivottu osuma, ja yksi pommikone kieppui suurena tulipallona Oulujoen jäälle, Oulun edustalle. Hurrasimme osumalle, mutta tulos oli kovin vähäinen, kun jälkeenpäin näimme sen tuhon, mitä koneet olivat tehneet. Taistelu ei kestänyt kauan, mutta se oli kammottavan tuhoisa. Pommikoneet palasivat korvia huumaavalla jyminällä takaisin sitten, kun olivat syösseet lastinsa viattomien ihmisten päälle. Olihan vihollisen tarkoituksena katkaista Suomi Oulun kohdalta ja ottaa pohjoinen osa omaan haltuunsa. Siinä se ei koskaan onnistunut. Kiitos urheiden ja uskollisten miestemme ja naistemme. Kun myöhemmin tutustuimme pommituksen tuhoihin, oli näky hirvittävä: pommit olivat tuhonneet koko Asemakadun puiset talorivistöt. Vain törröttäviä savupiippuja nousi kadun reunamilta. Pommit olivat kylväneet tuhojaan myös Torikadulle. Siellä oli pommi pudonnut meidänkin pihapiirin rakennuksen nukkaan. Onneksi taloryhmä oli miltei tyhjä. Asukkaat olivat ehtineet pommisuojaan, joka oli lähettyvillä Weckmanin talossa. Talomme oli 24-huoneinen, vuokralaisia täynnä oleva puurakennus. Ikkunat olivat pirstoutuneet ja kauniit kaakeliuunit repeilleet. Talo oli asumiskelvoton. Räjähtämätön pommi oli tullut katon läpi ja jäänyt hirsiseinän väliin, näin ainakin kerrottiin, kun rakennus myöhemmin purettiin ja paikalle tehtiin komea rivirakennus. Pommituksen aikana oli talonmiehemme Räihä ollut asunnossaan, piharakennuksessa syömässä ja kauhean rysäyksen aikana olivat hänen keittiönsä ikkunat pirstoutuneet. Iloisena pelastumisestaan Räihä kertoi, kuinka hänen keittokuppinsa täyttyi lasinsirusista ja korvat menivät lukkoon pitkäksi ajaksi. Pahemmin ei hänelle sattunut. Muutaman päivän kuluttua kuulimme jälleen hirvittävää jyrinää, kuminaa kuin koko taivaankansi olisi auennut. Vihollisen koneet lähestyivät taasen suurena laumana Oulua kohti. Laskimme, että pommikoneita oli ainakin 32. Ne lensivät kauniissa kurkiauran muotoisessa kuviossa kohti Oulua. Odotimme hirvittävää pommisadetta, mutta mitään ei tullut. Laivue teki kauniin kuviokaarteen Oulun yllä ja palasi arvokkaasti takaisin. Ei yhtään laukausta kuulunut puolin eikä toisin. Arvelimme, että pommikoneet tekivät kunniakäynnin edellisellä kerralla pudonneen toverinsa luo. Kyllä Oulua pommitettiin monta kertaa, mutta tämä kerta, jolloin menetin kaupunkikotini jäi erikoisena järkytyksenä mieleeni. Oli pakkaspäivä talvisodan tammikuulla. Aurinko oli jo painunut mailleen ja lyhyt talvipäivä alkoi hämärtyä. Asuimme maalla Madekoskella. Meillä oli pari lapsiperhettä sotaa paossa: äiti Ijäs ja viisi pientä lasta, sekä toinen perhe, johon kuului äiti ja kaksi poikaa. Aviomiehet olivat sodassa. Illan pimetessä aloimme etsiä yösijoja, kuka mistäkin. Meitä oli paljon, mutta sovittelemalla löytyi sijaa kaikille. Osa lapsista oli jo vuoteissa, kun taasen alkoi kuulua hirmuista jyrinää. Kotinihan oli Oulujoen rannalla, ja viholliskoneet suunnistivat Oulujokea pitkin Ouluun, joten näimme ja kuulimme koneiden matkan pommituskohteeseen. Jyminä yltyi pauhuksi. Lapset ryntäsivät yövaatteissaan lakanat korvissa pihalle lumihankeen, äidit mukana, pienimmät filtteihin käärittyinä. Oli aavemainen, sysimusta talo ikkunat mustilla paperiverhoilla peitettyinä. Kirkas kuu taivaalla loi mustia, pitkiä varjoja puhtaaseen lumihankeen. Valtava jyminä päämme päällä ja pelottavat punaiset välkkyvalot pommikoneiden siipien kärjissä. Huumaava humina ja taas pauke ja rätinä kaupungin yllä. Pimeän suojassa juoksimme ulkokellariin. Tuntui turvallisemmalta olla kaikki yhdessä koolla. Kellari oli pimeä ja kylmä. Hampaat kalisten, yövaatteissa ja lakanat ympärille kiedottuna lapset kyyhöttivät äitiensä helmoissa ja nojaten turvalliseen syliin. Pauke ja ryminä loppui. Pommit oli heitetty viattomien ihmisten niskaan. Tulipalot riehuivat. Avuttomat ihmiset ryntäsivät pommisuojista rikkoutuneisiin koteihinsa. Perheet, joilla koti oli säilynyt, ottivat turvattomia asuntoihinsa. Pommikoneet jymisivät meidänkin ylitsemme. Hiljaisina ja nöyrinä taivalsimme ulkokellarista paksussa lumihangessa lämpimiin huoneisiimme. Säästyimme tällä kerralla, mutta monien kodit olivat tuliliekeissä. Viattomien ihmisten kodit. Se oli käsittämätöntä. Miksi näin? Muutamia lisäselvityksiä. Talvisodan aikana Oulua pommitettiin ensimmäisen kerran 1.1.1940 alkaen klo 11.35. Lentolaivueeseen kuului 18 pommituskonetta. Pommituksessa kuoli neljä naista: rouva Lisa Hannelius, rouva Lilja Jaako, neiti Inkeri Paahtola ja rouva Anna Turpeinen (tietojeni mukaan). Haavoittuneita, jotka tulivat tietoon, oli 34, joista vakavasti haavoittui neljä. Pommit tuhosivat, tai ainakin pahasti vaurioittivat lähes kahtakymmentä rakennusta. Muutaman päivän kuluttua, ehkä jo seuraavana päivänä, lensi jälleen pommikonelaivue, jossa oli 32 konetta. Nämä koneet heittivät pomminsa asumattomille seuduille. Yhtään pommia ne eivät pudottaneet Ouluun. Talvisodan aikana pahin Oulun pommitus lienee ollut 21.1.1940. Silloin Neuvostoliiton koneet, joita oli noin 20, hyökkäsivät kaupunkiin useita kertoja. Taloja vaurioitui runsaasti, mutta onneksi vain yksi ihminen kuoli ja muutamia haavoittui. Ihmiset osasivat jo paremmin suojautua. Vielä, ainakin 25.2. Neuvostoliiton pommikoneet yrittivät tulla Ouluun, mutta suomalaiset torjuivat hyökkäykset. Edellä olevat tiedot ovat muistitietojani sekä lehtiartikkeleita.