Lause särähti korvaan pahemman kerran heinäkuun lopussa, kun Sebastian Aholle järjestettiin Stanley Cup -juhla Rotuaarilla.
Ylevää kiitosmonologia pitänyt Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lauri Nikula (kesk.) sanoi, että kaupunki on valmis tukemaan 50 miljoonan euron elämysareenapanostuksellaan sitä, että Oulusta tulisi jatkossakin Sebastian Ahon kaltaisia jääkiekkoilijoita.
Elämysareena on kiistattoman tarpeellinen investointi Oulun vetovoiman kannalta, mutta sillä on hyvin vähän tekemistä sen kanssa, millaisia nuoria kiekkoilijoita kaupungissa kasvaa. Tietenkin menestyvä paikallinen joukkue ja sen oman kylän kasvatit ovat tärkeitä esikuvia, mutta pohjimmiltaan kehitys tapahtuu ruohonjuuritasolla, ei kirkkaissa areenavaloissa.